Varpu, Vaula

Ulkomaat

Pohjois-Korea olisi ratkaissut ruokapulansa asevarustelurahoilla

Julkaistu:

Pohjois-Korea on käyttänyt kuluvan vuoden aikana ydin- ja ohjuskokeisiinsa jopa 500 miljoonaa euroa.

Eteläkorealaisten lehtien mukaan summalla maa olisi ratkaissut ruokapulansa pitkäksi aikaa.

Suurimmaksi menoeräksi sanomalehdet Chosun Ilbo ja JoongAng Ilbo sanovat toukokuista ydinkoetta, jonka ne arvelevat maksaneen liki 300 miljoonaa euroa. Lehtien arviot perustuvat nimettöminä pysytteleviin virkamieslähteisiin.

Viime lauantainen, naapurimaissa suurta paheksuntaa herättänyt seitsemän ohjuksen koe puolestaan maksoi ainakin 30 miljoonaa.

Chosun Ilbo laskee, että kokeisiin käytetyllä rahalla Pohjois-Korea olisi voinut ostaa maailmanmarkkinoilta noin kaksi miljoonaa tonnia riisiä. Sillä määrällä maa olisi ratkaissut kroonisen ruokapulansa parin vuoden ajaksi.

YK arvioi, että liki kolmannes pohjoiskorealaisista - yhdeksän miljoonaa ihmistä - on ruoka-avun tarpeessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

  2. 2

    Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

  3. 3

    Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

  6. 6

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  7. 7

    Uusi pidätys Intiassa synnyttäneen 10-vuotiaan tapauksessa – myös aiemmin kiinni otettu eno pysyy vangittuna

  8. 8

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  9. 9

    Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

  10. 10

    Päiväkodin lastenhoitaja välitti alaikäisille viinaa, 13-vuotias tyttö sai alkoholimyrkytyksen – uskomaton vyyhti paljastui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  5. 5

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  6. 6

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  7. 7

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  10. 10

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

  2. 2

    Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

  3. 3

    Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

  6. Näytä lisää