Teijo

Ulkomaat

Valikko

Jacksonille vakava takaisku

Michael Jacksonin oikeudenkäynnissä tapahtui toissa päivänä ratkaisevaksi luonnehdittu käänne, joka saattaa viedä poptähden vuosikausiksi vankilaan tuomittuna lapsen hyväksikäytöstä.

Tuomari Rodney Melville päätti, että jutun syyttäjä saa tuoda valamiehistön kuultavaksi todisteita myös aikaisemmista tähteen kohdistuneista hyväksikäyttösyytöksistä. Uudet todisteet vetävät oikeudenkäyntiin mukaan myös lapsitähti Macaulay Culkinin, joka vietti usein aikaa Jacksonin tilalla.

Näin Jacksonin oikeudenkäynnissä ei ole enää kyse pelkästään siitä, onko hän ahdistellut seksuaalisesti poikaa, joka häntä nyt meneillään olevassa oikeudenkäynnissä syyttää. Kyse on jatkossa siitä, onko hän ahdistellut viittä muutakin poikaa, ja onko hän tosiasiassa piintynyt tapapedofiili.

- Kun useampia ihmisiä on syytösten takana, niin ne ovat helpommin uskottavissa. Se nostaa tuomitsemisen mahdollisuuksia dramaattisesti, kommentoi professori Laurie Levenson Loyola Marymount -yliopistosta Los Angelesista uutta käännettä Washington Postissa.

Tuomarin päätös oli käänteentekevä voitto syyttäjä Tom Sneddonille, joka on yli kymmenen vuoden ajan odottanut tilaisuutta esittää vanhat todisteensa.

Aiemmin Jackson on joko sopinut rahalla häntä syyttäneet pojat hiljaisiksi tai nämä ovat itse kieltäytyneet todistamasta. Nyt yksi heistä saattaa jopa astua todistajanaitioon.

- Tämä näyttää valamiehistölle ja muillekin, että jutussa piilee muutakin, kuin mitä siinä on tuotu tähän mennessä esille, vakuutti Jim Thomas, NBC :n uutisten lakiasiantuntija.

Jacksonin asianajaja Thomas Mesereau ei anna kuitenkaan periksi. Hän varoittikin tuomaria, että taistelusta tulee armoton.

Mesereau sanoi pistävänsä jokaisen syytteen kohdalla pystyyn "minioikeudenkäynnin", jossa hän repii todistajat silpuksi. Hän aikoo osoittaa, että syytteiden takana ovat vain rahanahneet vanhemmat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. 6

    Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

  7. 7

    Kalliolta mereen pudonnut mies menehtyi Naantalissa

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  10. 10

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. Näytä lisää