Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Hän on amerikkalaisen politiikan lapsitähti

Jonathan Krohn on vasta 14-vuotias, mutta jo nyt häntä tituleerataan amerikkalaisen politiikan uudeksi ihmelapseksi ja konservatiivien pelastajaksi.

Duluthissa Atlantan lähellä asuva Krohn teki suuren vaikutuksen esiinnyttyään maan konservatiivien vuotuisessa kokouksessa Washingtonissa viime kuun lopulla.

- Puolue on vain kuori, täyte ratkaisee!

- Haluan amerikkalaisten tietävän, että konservatismi ei ole tunteita ja romantiikkaa. Se on ideologia, joka puolustaa ihmisiä ja heidän oikeuksiaan, Krohn julisti puheessaan.

Kaksiminuuttinen puhe ei jättänyt kuulijakuntaansa kylmäksi. Haltioitunut yleisö taputti Krohnille seisaaltaan.

Nuori herra julkaisi juuri ensimmäisen kirjansa: Määrittele konservatismi - menneille, nykyisille ja tuleville sukupolville. Teos syntyi viime kesänä, kun kirjoittaja kyllästyi kuuntelemaan, miten poliitikot jatkuvasti väärinkäyttivät termiä.

Krohn on uskonnollisen perheen ainoa lapsi, jonka vanhemmat ovat päättäneet huolehtia pojan kouluopetuksesta itse. Perjantaisin hän käy kristillistä koulua. Luokkatovereilla on opettajien mukaan ollut joskus vaikeuksia ymmärtää Jonathania.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  2. 2

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  3. 3

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

  7. 7

    Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

  8. 8

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  9. 9

    Nahkuri, kirjansitoja, tallimestari... Näitä ammattitutkintoja ei suorittanut Suomessa kukaan

  10. 10

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  2. 2

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  3. 3

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. Näytä lisää