Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Lavrov pyytää Yhdysvaltoja selvittämään vakoilusyytöksiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvallat ja Venäjä kiistelevät vakoiluskandaalista. Yhdysvallat on pidättänyt kymmenen vakoojaepäiltyä, joiden uskotaan toimineen Venäjän laskuun.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on pyytänyt Yhdysvalloilta selvitystä tapauksesta. Venäläisviranomaisten mukaan syytökset sisältävät ristiriitaisuuksia.

- Ajoitus oli erityisen onnistunut, Lavrov kommentoi toimittajille Jerusalemissa.

Hän viittasi presidentti Dmitri Medvedevin viimeviikkoiseen vierailuun Washingtonissa.

Epäillyt pidätettiin sunnuntaina Bostonissa, New Yorkissa, New Jerseyssä ja Virginiassa. He olivat liittovaltion poliisin FBI:n seurannassa yli kymmenen vuotta. Epäiltyjen koteihin ja hotellihuoneisiin oli piilotettu mikrofoneja, ja heidän puheluitaan salakuunneltiin.

Oikeusministeriön mukaan epäillyt keräsivät erilaisia taustatietoja Yhdysvaltain politiikasta, mutta heidän tehtävänään ei ollut urkkia salaisia asiakirjoja.

Vakoojien työnantajaksi epäillään Venäjän ulkomaantiedustelua SVR:ää. Heistä osa on toiminut Yhdysvalloissa jo 1990-luvun alusta lähtien.

Vakoilusta voi tulla enintään viiden vuoden vankeustuomio. Yhdeksää epäillyistä syytetään lisäksi rahanpesusta, josta saattaa tulla vankeutta jopa 20 vuotta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  5. 5

    Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

  6. 6

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  7. 7

    Tutkinnanjohtaja IS:lle: Espoon pizzeriapalo oli polttopulloisku – ”Asiakkaita oli sisällä”

  8. 8

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  5. 5

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  8. 8

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  9. 9

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  10. 10

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  5. 5

    Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

  6. Näytä lisää