Usko

Ulkomaat

Valikko

Pohjois-Korea jatkaa ydinlaitostensa alasajoa

Pohjois-Korea kertoi sunnuntaina olevansa tyytyväinen Yhdysvaltain päätökseen poistaa maa terroristimaiden listalta. Pohjois-Korea jatkaa nyt ydinlaitostensa alasajoa ja päästää tarkastajat maahan, kertoi ulkoministeriön edustaja.

Yhdysvallat perusteli listalta poistoa lauantaina sillä, että se oli saanut läpi kaiken haluamansa neuvotteluissa, joissa oli kyse Pohjois-Korean ydinohjelman alasajosta ja sen tarkistamisesta.

Pohjois-Korea lupasi viime vuonna luopua ydinohjelmastaan. Viime kuussa maa kuitenkin keskeytti Yongbyonin ydinlaitosten alasajon tyytymättömänä muun muassa siihen, että se edelleen oli terroristimaiden listalla.

Myös Etelä-Korea kertoi olevansa tyytyväinen Yhdysvaltain päätökseen. Etelä-Korean edustajan mukaan nyt ollaan jälleen matkalla kohti koko ydinkiistan ratkaisua.

Tyytymättömyytensä sen sijaan ilmaisi Japanin valtiovarainministeri Shoichi Nakagawa. Hänen mukaansa Pohjois-Koreaa ei olisi pitänyt poistaa listalta ennen kuin on ratkaistu kiista, joka koskee japanilaisten sieppauksia 80-luvun taitteessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. 6

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  7. 7

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  8. 8

    Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

  9. 9

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  10. 10

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  8. 8

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. Näytä lisää