Mervi

Ulkomaat

Pietarin Suomen-asema evakuoitiin pommiuhkauksen vuoksi

Julkaistu:

Kaksi pietarilaista juna-asemaa evakuoitiin torstaina pommiuhkauksen vuoksi, kertoo venäläinen uutistoimisto Ria Novosti. Toinen asemista oli Nevan pohjoisrannalla sijaitseva Suomen-asema, jonne Suomen ja Pietarin väliä liikennöivät junat kulkevat.

Liikenneviranomaisten mukaan tunnistamaton henkilö soitti torstaina rautatieliikenteen info-pisteeseen ja ilmoitti, että Moskovan- ja Suomen-asemille on asennettu pommeja. Tämän jälkeen asemien henkilökunta ja matkustajat evakuoitiin.

Kumpikin asema tutkittiin, mutta viranomaisten mukaan mitään ei löytynyt.

Maanantaina 39 ihmistä sai surmansa Moskovan metrossa tehdyissä kahdessa pommi-iskussa. Keskiviikkona Etelä-Venäjällä Dagestanissa pommit tappoivat 12 ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  2. 2

    Perheenäidin hengen vaatinut tulipalo jätti jälkeensä lohduttoman näyn – ”Ajattelin, ettei perhe ollut talossa”

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. 6

    Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

  7. 7

    Lauantaina löytyi 25-vuotiaan naisen ruumis, tiistaina 65-vuotiaan: poliisi tutkii surmien yhteyttä

  8. 8

    Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

  9. 9

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  10. 10

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  8. 8

    Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  2. 2

    Perheenäidin hengen vaatinut tulipalo jätti jälkeensä lohduttoman näyn – ”Ajattelin, ettei perhe ollut talossa”

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. Näytä lisää