Pasi

Ulkomaat

Valikko

Japanin ykkösnainen on entinen tiskijukka

Julkaistu:

Tästä lähtien Akie Abe on myös Japanin ensimmäinen nainen, kun hänen miehensä Shinzo Abe valittiin toissa päivänä maan uudeksi pääministeriksi.

Jo alkumetreillä näyttää siltä, että rouva Abe rokkaa paitsi dj:nä myös poliitikon vaimona. 44-vuotias nainen on kaunis ja muotitietoinen. Näiden piirteiden uskotaan sulattavan hetkessä japanilaisten sydämet ja tuovan tarvittua väriä muuten tylsäksi koettuun politiikkaan.

Akie Abe itse suhtautuu uuteen asemaansa rauhallisesti ja japanilaisittain varovasti.

- Uskon, että tämä tuo valtavasti vastuuta. Ihmisillä on suuret odotukset varsinkin, koska pääministeri Koizumilla ei ollut vaimoa, hän sanoi viitaten Japanin vasta väistyneeseen pääministeriin.

Osa Akie Aben suosiosta juontaakin juuri siitä, että Japani on ollut ilman ensimmäistä naista vuodesta 2001 lähtien, jolloin Koizumi tuli pääministeriksi. Japanilaiset ovat nyt enemmän kuin valmiita vastaanottamaan naisen, joka edustaa maata näyttävästi ulkomailla ja jota japanilaiset itse voivat palvoa.

Shinzo Aben kohdalla vaimon odotetaan pehmentävän tämän haukkamaiseksi luonnehdittua olemusta.

Akie Abe eroaa monessa suhteessa miehestään. Pääministeri juo vain teetä, mutta Akie Abe on sen sijaan tunnustanut nauttivansa toisinaan mielellään alkoholijuomia. Siinä missä aviomies saattaa vaikuttaa liiankin vakavalta, vaimo tunnetaan iloisesta naurustaan ja ulospäin suuntautuvasta luonteestaan.

Kaiken lisäksi Akie Abelle antaa erikoista särmää se, että hän työskenteli 1998-2000 tiskijukkana radioasemalla, ja hän rakastaa useiden muiden japanilaisnaisten tavoin korealaisia saippuaoopperoita.

Näitä luetaan!
  1. 1

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

  4. 4

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  5. 5

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  6. 6

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  7. 7

    Poliisi etsii 11-vuotiasta tyttöä Espoossa – ei palannut koulusta kotiin

  8. 8

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  9. 9

    Tosi-tv-kaunotar ikuisti ex-poikaystävänsä kasvot valtavaan tatuointiin – kivuliaat seuraukset: ”Tuntuu kuin rasva läikkyisi päällesi”

  10. 10

    Laiton rekisteri vaarantanut potilaiden oikeusturvan Taysissa – Aamulehti: poliisi aloittaa selvityksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  7. 7

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  8. 8

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

  4. 4

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  5. 5

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  6. Näytä lisää