Sami, Samuli

Ulkomaat

Maanjäristys huojutti Los Angelesia - katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvalloissa Los Angelesissa sattui tiistaina maanjäristys, jonka voimakkuudeksi Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos USGS määritteli noin 5,4 richteriä.

Järistyksen aiheuttamista vahingoista ei tiistai-iltana vielä ollut saatavilla tarkkaa tietoa. Alustavien tietojen mukaan järistys ei kuitenkaan saanut aikaan vakavaa tuhoa.

Järistys sattui Chino Hillsissä 50 kilometriä itään Los Angelesin kaupungista. Sen keskus sijaitsi noin 12 kilometrin syvyydessä.

Silminnäkijöiden mukaan järistys huojutti korkeita rakennuksia kaupungin keskustassa. Useita toimistoja ja ravintoloita jouduttiin evakuoimaan. Energiayhtiöt tiedottivat, etteivät alueen öljynjalostamot tai ydinvoimalat kärsineet vaurioita. Los Angelesin liepeillä sijaitsee kaksi ydinvoimalaitosta. Myöskään Los Angelesin kansainvälisen lentokentän toimintaan järistys ei vaikuttanut.

Järistys tuntui Kalifornian koko eteläosassa. Se havaittiin 200 kilometrin päässä San Diegossa asti.

Järistystä seurasi jopa 27 pientä jälkijäristystä. USGS:n edustajan Kate Huttonin mukaan on vain viiden prosentin mahdollisuus, että tulossa on vielä suurempi järistys.

Asiantuntijoiden mukaan on 99-prosenttisen varmaa, että Kaliforniaan iskee suurta tuhoa aiheuttava maanjäristys seuraavan 30 vuoden aikana. Tiistain järistys oli suurin alueella 15 vuoteen. Vuonna 1994 6,7 richterin järistys vavisutti Los Angelesia ja 60 ihmistä kuoli.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  6. 6

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  7. 7

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  8. 8

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  9. 9

    Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

  10. 10

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  9. 9

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  6. Näytä lisää