Leo

Ulkomaat

Valikko

Aung San Suu Kyille tuomio perjantaina

Julkaistu:

Burmalaisen tuomioistuimen odotetaan antavan päätöksensä oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin syytteistä perjantaina. Suu Kyin asianajaja kertoi tiistaina, että myös tuomio saataneen tuolloin.

-Lain valossa meillä on hyvät mahdollisuudet, mutta emme tiedä mitä oikeus päättää, koska tapaus on poliittinen, sanoi asianajaja Nyan Win.

Suu Kyin ennakoidaan saavan viiden vuoden vankeusrangaistuksen kotiarestinsa sääntöjen rikkomisesta. Syyte nostettiin, kun amerikkalaismies oli vieraillut luvatta Suu Kyin luona. Myös mies ja kaksi oppositiojohtajan avustajaa ovat syytteessä.

Puolustuksen mukaan Suu Kyitä ei voida syyttää miehen teosta. Mies on kertonut saaneensa näyn, jossa Suu Kyi salamurhataan, ja halunneensa varoittaa häntä.

Syytteiden epäillään olevan vain keino, jolla Burmaa hallitseva sotilasjuntta pyrkii estämään Suu Kyin osallistumisen ensi vuodeksi luvattuihin vaaleihin. Hän on viettänyt suurimman osan viimeisistä 20 vuodesta vankeudessa tai kotiarestissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  2. 2

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  3. 3

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  4. 4

    Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

  5. 5

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    Olemattomalla raskausvatsallaan kohahduttanut fitnessmalli taas raskaana – hätkähdyttää kuvillaan: ”En hoksaa, mihin vauvasi on piiloutunut!”

  8. 8

    Huumeriidan hirveä loppu Keravalla: kuollut mies jäi omaan kotiinsa liki alasti

  9. 9

    Tennistähti Caroline Wozniacki kohauttaa alastonkuvallaan – lehden kannessa vain tennismaila suojanaan

  10. 10

    Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  5. 5

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  6. 6

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  9. 9

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  10. 10

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  2. 2

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  3. 3

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  4. 4

    Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

  5. 5

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  6. Näytä lisää