Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Amerikkalainen kuluttaja tuntee jo luottolaman seuraukset

Julkaistu:

Tavallisen amerikkalaisen on vaikea ymmärtää kallista roskapankkipakettia ja sen tarpeellisuutta. Pankkikriisin kannoilla kehittynyt luottolama näkyy jokapäiväisessä elämässä ja kuluttajat alkavat huomata, mistä on kysymys.

Työttömyys on kasvussa, lainaa ei saa mistään ja tämä heijastuu kuluttajan sekä pienyrittäjän arkipäivään.

Marylandilainen Jesse Carrina irtisanottiin pari viikkoa sitten.

- Olen etsinyt kokin töitä jo pitkään, mutta kaikki ravintolat irtisanovat, eivätkä palkkaa uutta väkeä. Edes hanttihommia on nyt vaikea saada, hän valittaa.

Ravintolat ovat pulassa. Maria's -ravintolan omistaja Charlie Priola on joutunut erottamaan henkilökuntaansa.

- Kahdessa ravintolassani oli yhteensä noin 65 työntekijää, ja minun ollut pakko erottaa heistä toistakymmentä.

Hän kertoo, että jopa alennettuja lounaspaketteja on vaikea saada kaupaksi, koska ihmiset ovat selvästi vähentäneet ulkona syömistä.

Autokauppa luottokurimuksessa Autokauppa on yksi pahiten kärsineistä aloista. Luottokriisi puree siihen heti, sillä suurin osa ostajista tarvitsee autolainan. Ostajia siis olisi, mutta tiukentuneet lainaehdot karsivat ostajaehdokkaita.

- Myyntini on laskenut viime aikoina 40-50 prosenttia, sanoo marylandilainen Tate Chevrolet-kauppias George Mangos.

- Joudun lähes päivittäin lähettämään asiakkaita ulos tyhjin käsin, sillä luottoyhtiöillä on todella tiukka linja.

Hän kertoo, että pulassa on lähinnä keskiluokka, sillä ylellisyysautojen kaupassa ei ole näkynyt mainittavaa notkahdusta.

Kaikkiaan autojen myynti laski Yhdysvalloissa syyskuun puolella lähes 30 prosenttia. Joidenkin arvioiden mukaan syyskuun viimeisellä viikolla jäi myymättä 100 000 ajoneuvoja luottokriisin vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  10. 10

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  8. 8

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. Näytä lisää