Teijo

Ulkomaat

Valikko

Suomalainen ydinekspertti Moskovan ryöstöstään: Poliiseja oli kuin elokuvissa

Venäjän lehdissä levisi keskiviikkona poikkeuksellisen laajasti uutinen tavallisesta asuntomurrosta, sillä sen kohteena oli suomalainen ydinturvallisuusasiantuntija.

Itse Pekka Skyttä oli ihmeissään saamastaan huomiosta.

- Kun ihmiset näkevät käyntikortissani ydin-alkuisen sanan, niin he yleensä vähän herkistyvät. Niin kävi varmaan tässäkin, sillä pian asunnossani oli toistakymmentä aika korkea-arvoista poliisia ja näky oli kuin elokuvista, Skyttä kuvaili.

EU:n ja Venäjän välisen ydinturvallisuusohjelman yhteystoimiston Moskovan-johtajana työskentelevä Skyttä menetti voroille rahaa reilun tuhannen euron arvosta, yhden luottokortin ja kultasormuksen.

Mitään arkaluonteisia papereita ei asunnossa ollut eikä niitä ollut ilmeisesti etsittykään. Voroille eivät kelvanneet myöskään digikamera eikä tietokone.

- Luulen, että kyse on puhtaasti talouskriisin lieveilmiöistä. Venäläiset säilyttävät nyt kotonaan paljon rahaa, kun eivät luota pankkeihin, ja juuri rahaa ryöstäjät olivat hakemassa.

Ryöstäjät lienevät valinneet Skytän asunnon muun muassa siksi, että se sijaitsee yhdessä niin sanotuista Stalinin hampaista, jotka ovat perinteisesti rikkaiden asuttamia. Asunto oli tiirikoitu ja pengottu Skytän poissaollessa tiistaina päiväsaikaan.

Venäjällä on useita muitakin merkkejä siitä, että ulkomaalaisten ryöstöt ovat lisääntymässä talouskriisin vuoksi.

Pari viikkoa sitten Moskovassa tunkeuduttiin Suomen lähetystön työntekijän autoon ja vietiin navigaattori. Pietarissa suomalainen pastori sai puolestaan peräänsä kolme autoa, jotka yrittivät huijata hänet pysähtymään ilmeisesti autonryöstöä suunnitellen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. 6

    Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

  7. 7

    Kalliolta mereen pudonnut mies menehtyi Naantalissa

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  10. 10

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. Näytä lisää