Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Arctic Sea -kaappari sai viiden vuoden vankeustuomion

Yksi Arctic Sea -rahtilaivan kaappareista tuomittiin perjantaina vankeuteen Moskovassa.

Moskovalainen tuomioistuin määräsi virolaiselle 44-vuotiaalle Andrei Luneville viiden vuoden tuomion merirosvouksesta.

Maksimirangaistus merirosvouksesta olisi ollut 15 vuotta. Lunevin tuomiota kuitenkin lyhennettiin, koska mies oli tunnustanut syyllisyytensä ja oli yhteistyöhaluinen. Kidnappaussyytteestä luovuttiin kokonaan.

Suomalaisen varustamon omistama Arctic Sea -rahtialus katosi heinäkuussa 2009. Se löytyi laajamittaisen etsintäoperaation jälkeen Kap Verden lähistöltä 16. elokuuta. 15-henkinen venäläismiehistö pelastettiin venäläiselle partioalukselle.

Kaappauksesta epäillyt kahdeksan miestä lennätettiin Moskovaan kuulusteluihin, alus puolestaan vietiin Sevastopolin laivastotukikohtaan tutkittavaksi. Heti pidätyksen jälkeen kaikki epäillyt kiistivät syyllisyytensä.

Kaappauksen motiiveista ei ole annettu virallista tietoa julkisuuteen. Miehistökin on pysynyt vaitonaisena ja perustellut sitä oikeuden asettamalla uhkasakolla.

Pian tutkinnan alettua oikeus varoitti, että miehistön jäsenet voivat saada joko noin 2 000 euron sakot tai kolmen kuukauden vankeustuomion, jos he vuotavat tietoa tapauksesta medialle.

Olennaisen tärkeän tiedon paljastamisesta olisi seurannut mahdollisesti jopa seitsemän vuotta vankeutta.

Toinenkin kaappari
on tunnustanut

Myös toinen kaappauksesta epäilty mies, Dmitri Savins, on hiljattain myöntänyt syyllisyytensä ja lupautunut yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Tunnustukset ja yhteistyösopimus muuttavat oikeudenkäynnin kulkua, mikä voi toimia myös syytettyä vastaan.

- Tämä on asiakkaani henkilökohtainen valinta. Olen kyllä varoittanut asiakastani tällaisesta ratkaisusta, kertoi Savinsin asianajaja Sergei Goltjajev uutistoimisto Itar-Tassille.

Jos syytetty tunnustaa syyllisyytensä ja tekee yhteistyötä tutkinnan kanssa, hänen oma juttunsa otetaan erikoiskäsittelyyn, jossa ei esimerkiksi kuulla todistajia.

Kaikkiaan Arctic Sean kaappauksesta syytetään kahdeksaa miestä, jotka ovat kotoisin Venäjältä, Latviasta ja Virosta.

Kolmen syytetyn on kerrottu olevan vailla kansalaisuutta. Oikeuden odotetaan langettavan loput tuomiot 18. toukokuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

  4. 4

    Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

  5. 5

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt: Hallitus pitää tiedotustilaisuuden Kesärannassa

  7. 7

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  8. 8

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  9. 9

    Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

  10. 10

    Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  7. 7

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  8. 8

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  9. 9

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  10. 10

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

  4. 4

    Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

  5. 5

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  6. Näytä lisää