Martta

Ulkomaat

Valikko

Poliisi tutkii: Äidillä masennus?

Julkaistu:

Poliisi käy läpi Kate McCannin terveyshistoriaa saadakseen selville, oliko Madeleinen äiti masentunut ennen pikkutytön katoamista.

Portugalilaislähteet väittivät eilisyönä, että tuomari saattaa syyttää Kate McCannia jopa tyttärensä murhasta, Daily Express -lehti kertoo.

Poliisi haluaa myös selvittää, sairastivatko McCannit perinnöllisiä sairauksia. Poliisin yhden teorian mukaan Madeleine olisi saanut yliherkkyysreaktion unilääkkeistä mahdollisen sairauden takia.Tähän mennessä poliisin on uskottu tutkivan teoriaa, jonka mukaan Kate McCann tappoi tyttärensä vahingossa unilääkkeillä.

Brittilehtien tietojen mukaan tapausta tutkiva tuomari uskoo, että Kate McCannilla olisi voinut olla motiivi surmata tyttärensä tahallaan.

Tuomari hyväksyi eilen Kate McCannin päiväkirjan osaksi todistusaineistoa. Portugalilaislehtien mukaan Kate kuvaa päiväkirjassaan lapsiaan "hysteerisiksi" ja kertoo turhautumisestaan ja väsymyksestään ylivilkkaan Madeleinen kanssa.

Poliisin mukaan päiväkirjasta saattaisi löytyä motiivi sille, että Kate olisi halunnut vahingoittaa lastaan tahallaan. Kate McCann saattoi potea masennusta ennen Madeleinen katoamista.

Epävakaa luonne?

IS:n haastattelemat tutkintaa lähellä olevat toimittajat totesivat myös, että poliisi pitää Kate McCannia epävakaana luonteena. Heidän mukaansa äiti on käyttäytynyt aggressiivisesti lapsiaan kohtaan aikaisemminkin ja syönyt masennuslääkkeitä.

Portugalissa murhatuomiosta tulee vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistus. Ruumiin piilottamisesta saa enintään kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.

Gerry McCann kertoi eilen blogissaan, ettei hän pysty edelleenkään elämään normaalia elämää.Elämä Rothleyssä on edelleen hyvin kaukana normaalista koska toimittajia on niin paljon, mutta tilanne alkaa vähitellen rauhoittua, Gerry kirjoitti.

Gerry ja Kate McCann palkkasivat tänään itselleen uuden tiedottajan, BBC:n kirjeenvaihtajan Clarence Mitchellin. McCannien edellinen tiedottaja Justine McGuiness lopetti työnsä viime viikolla, kun vanhemmat nimettiin muodollisiksi epäillyiksi.

Mitchell aloittaa työnsä huomenna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Norjalaiset yrittävät väliin – miten käy Kiinan ja suomalaisten hiihtosopimuksen? ”Kaikkeen pitää varautua”

  6. 6

    Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

  7. 7

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  8. 8

    Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

  9. 9

    IS-haastattelu: Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto puolustaa kilpa-autoilua – ”Ralli on ja pysyy Jyväskylässä!”

  10. 10

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  6. 6

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  7. 7

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Norjalaiset yrittävät väliin – miten käy Kiinan ja suomalaisten hiihtosopimuksen? ”Kaikkeen pitää varautua”

  6. Näytä lisää