Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Jengisota repii Göteborgia

Julkaistu:

Rikollisjärjestöt jakavat huumemarkkinoita väkivaltaisesti Göteborgissa. Kaupungissa on tapahtunut viime viikkoina useita väkivaltarikoksia, jotka liittyvät poliisin mukaan kahden rikollisjärjestön väliseen jengisotaan.

Poliisi kertoi jengisodasta sen jälkeen, kun Göteborgin lähiöissä oli ammuskeltu kaksi iltaa peräkkäin.

Luodit vaurioittivat viime yönä Hisingessä parkkipaikalla seisonutta autoa aivan kerrostaloasutuksen lähistöllä.

- He (rikollisjengien jäsenet) ovat jo jonkin aikaa yrittäneet vahingoittaa toisiaan näillä ampumisilla. He ovat halunneet näyttää toisilleen, Klas Friberg Göteborgin poliisista sanoi Aftonbladet-lehdelle.

Poliisi pelkää, että jengien välienselvittely saattaa vaarantaa myös sivullisten hengen.

- On tärkeää muistaa, että kyse on jengien välisestä välienselvittelystä, joka ei kohdistu ulkopuolisiin henkilöihin. Mutta pidämme esimerkiksi laukausten ampumista hyvin huolestuttavana asiana, koska se voi johtaa ulkopuolisten loukkaantumiseen.

Poliisi ei eilen halunnut kertoa, mitkä rikollisjärjestöt Göteborgissa ottavat toisistaan mittaa.

Fribergin mukaan tapahtumiin liittyy eri tavoilla noin sata henkilöä. Jengisotaan liittyvien rikosnimikkeiden kirjo on laaja.

- Meillä on tutkinnassa erilaisia rikoksia murhan yrityksestä rikollisverkostoon kuuluvien henkilöiden murhaan asti, Friberg sanoi.

Jengisodalla ei tiettävästi ole yhteyksiä Göteborgissa eilen yöllä tapahtuneeseen sabotaasiin, jossa poliisin helikoptereita vahingoitettiin ampumalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  4. 4

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  5. 5

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  6. 6

    Henna Kalinainen kauhistelee julkkiskaunotarten häijyä sanasotaa – sivaltaa haukkujia: ”Rumaa sisintä ei korjaa mikään”

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

  10. 10

    Pyöräkuormaaja putosi sillalta Lahdessa – pakeneva kuski ajoi 20-tonnisella ajokilla ensin kohti poliisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  7. 7

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  8. 8

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  9. 9

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  10. 10

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  4. 4

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  5. 5

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  6. Näytä lisää