Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Kreml ei salli "Obamamaniaa"

Yhdysvaltain presidentti on tulossa kylään maanantaina, mutta Moskovan katukuvasta ja Venäjän televisiosta sitä ei juuri huomaa. Politiikantutkijoiden mukaan tämä on tarkoituksellinen veto Kremliltä.

- Viimeinen asia, jonka he haluavat, on Obamamania Venäjällä, sanoi tutkija Dmitri Trenin Moskovan Carnegie-tutkimuslaitoksesta uutistoimisto Reutersille.

Treninin mukaan Barack Obama on lähtökohtaisesti aina poliittinen vastustaja eikä hänelle haluta antaa liikaa huomiota Venäjällä.

- Jos hän on suositumpi kuin meidän presidenttimme ja jos hän edustaa kuvaannollisesti toisenlaista johtamiskulttuuria, se kaikki on jotain, mitä meillä ei haluta, Trenin kuvaili.

Virallisesti Venäjän johtokaksikko Dmitri Medvedev ja Vladimir Putin odottavat Obamaa maahan erittäin lämpimästi, mutta Reutersin mukaan kulisseissa puhaltavat kylmät tuulet.

Venäjällä on esimerkiksi ollut aiemmin tapana pystyttää Moskovaan julisteita, joissa toivotetaan tervetulleiksi korkea-arvoiset vieraat. Ainakaan sunnuntaina Moskovan kaduilta ei löytynyt yhtään lippua, julistetta tai lakanaa, jossa Obamaa olisi tervehditty.

Myös Venäjän valtiollinen tv on pitänyt niukkaa linjaa tulevan vierailun uutisoinnissa.

- Katsomalla Venäjän tv:tä et edes tietäisi, että hän on tulossa. Tämä on tarkoituksellista, Trenin sanoi.

Venäjän johtoa on ärsyttänyt myös Obaman tuore kommentti, jossa hän arveli Putinin toisen jalan olevan yhä kylmän sodan aikaisissa toimintatavoissa.

- Haarat levällään emme osaa seistä. Me seisomme tukevasti jaloillamme ja katsomme tulevaisuuteen, Putin kuittasi heti vastauksenaan Obamalle.

  • Venäjä
Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  5. 5

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  6. 6

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  7. 7

    Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

  8. 8

    Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

  9. 9

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  10. 10

    Traaginen kuolemantapaus yleisurheilukisoissa – moukari osui nuorta päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  3. 3

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  4. 4

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  7. 7

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  8. 8

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  9. 9

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  5. 5

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  6. Näytä lisää