Urpo

Ulkomaat

Valikko

Kritiikkiä Englan hautajaisten televisiointia kohtaan

Julkaistu:

Surmatun ruotsalaistyttö Englan perhe joutuu surun keskellä vastaamaan syytöksiin lauantaina pidettävien hautajaisten televisioinnista.

Tilaisuuden lähettäminen suorana tv:ssä on herättänyt Expressen -lehden mukaan Ruotsissa arvostelua. Englan perhettä on syytetty muiden muassa mauttomuudesta ja arvostelukyvyn puutteesta.

- En ymmärrä kritiikkiä, sanoo tyttärensä menettänyt Carina Höglund.

Perhe haluaa järjestää avoimen hautajaistilaisuuden siksi, että silloin kaikki halukkaat voivat hyvästellä Englan.

Englan hautajaiset järjestetään hänen kotikylässään Taalainmaan Stjärnsundissa lauantaina Suomen aikaa kello kaksitoista alkaen.

- Jumalanpalveluksessa on tarkoitus olla tilaa sekä surulle että toivolle, sanoo kirkkoherra Nicklas Hård Aftonbladetille.

10-vuotias Engla katosi, kun hän oli palaamassa jalkapalloharjoituksista kotiin 5. huhtikuuta. Äiti löysi Englan pyörän vain puolen kilometrin päästä kotoa.

Tytön löytämiseksi järjestettiin laajat etsinnät ja tapaus sai runsaasti julkisuutta. Lopulta murhaajaksi paljastui 42-vuotias kuorma-autonkuljettaja Anders Eklund, joka tunnusti teon ja kertoi poliisille ruumiin sijainnin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    IS SEURAA: Lipponen muisteli Koiviston lausahduksia – ”Kyllä se siitä”

  5. 5

    Helsinkiläisnainen on saattanut viimeiselle matkalle Mannerheimin, Kekkosen ja Koiviston – ”Hän täytti odotukset”

  6. 6

    SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkoi Säätytalossa

  7. 7

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  8. 8

    Iso poliisioperaatio Alajärvellä – poliisi varautui kiinniottoon järeästi

  9. 9

    Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

  10. 10

    Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  3. 3

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  4. 4

    SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkoi Säätytalossa

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    IS SEURAA: Lipponen muisteli Koiviston lausahduksia – ”Kyllä se siitä”

  7. 7

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    IS SEURAA: Lipponen muisteli Koiviston lausahduksia – ”Kyllä se siitä”

  5. 5

    Helsinkiläisnainen on saattanut viimeiselle matkalle Mannerheimin, Kekkosen ja Koiviston – ”Hän täytti odotukset”

  6. Näytä lisää