Mauri

Ulkomaat

Tässä on Ruotsin uusi ykkösnainen

Julkaistu:

Ruotsin tulevaa pääministerin rouvaa Filippa Reinfeldtiä on verrattu jopa Yhdysvaltain entiseen ykkösnaiseen Hillary Clintoniin poliittisen uransa vuoksi.

Filippa Reinfeldt on Täbyn kaupungin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kolmen lapsen äiti ja Ruotsin tuore ykkösnainen.

Hänellä ei kuitenkaan ole aikomustakaan ryhtyä pääministeri Fredrik Reinfeldtin käsikynkässä kulkevaksi edustusvaimoksi.

- Tehtäväni Täbyssä on minulle tärkeämpää, koska siinä on kyse omasta työidentiteetistäni, ja siitä minä aion pitää hyvää huolta, Filippa Reinfeldt sanoi hiljattain Expressen -lehdelle.

Hän uskoi pääministerin rouvan roolin tuovan arkeensa vain pientä ekstraa.

- Luulen, että se tulee olemaan eräänlainen kultareunus raskaalle päivätyölleni.

Poliitikkovaimo vältteli kameroita jopa miehensä voittoiltana. Hän ei astunut maltillisen kokoomuksen kannattajien juhlittavaksi estradille vaan vetäytyi ovenpieleen kameroita piiloon.

Valokuvaajat onnistuivat kuitenkin vangitsemaan hellän voitonsuudelman, kun pariskunta lähti kotiin Nalenin juhlasalista.

- Taisit saada huuliisi hivenen huulipunaani, Filippa Reinfeldt veisteli miehelleen salamavalojen välkkeessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  4. 4

    Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

  5. 5

    Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

  6. 6

    Rautaruukin tehdasalueella palaa Raahessa – silminnäkijä: ”Ruskea ja rankka savu”

  7. 7

    Trump vastasi Kim Jong-unin uhitteluun: ”Kansansa nääntymisestä ja kuolemasta piittaamaton hullu”

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Alanko-Kahiluoto oli paikalla heti eduskuntatalon puukotuksen jälkeen: ”Toinen piteli vatsaansa”

  10. 10

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  7. 7

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  8. 8

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  9. 9

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  10. 10

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  4. 4

    Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

  5. 5

    Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

  6. Näytä lisää