Vesa

Ulkomaat

Jennifer, 13, tapettiin MP3-soittimen takia

Julkaistu:

Koko Saksa järkyttyi toissa päivänä, kun selvisi, että 13-vuotias Jennifer Wetzel surmattiin MP3-soittimen vuoksi.

Tytön piti viettää viime viikonloppu isoäitinsä luona itäisen Saksan Annaberg-Buchholzissa, mutta lauantaina tyttöä ei kuulunutkaan takaisin leikeistään. Samana iltana järjestetyissä suuretsinnöissä hänestä ei löytynyt jälkeäkään.

Tiistaina pelko muuttui suureksi suruksi, kun poliisi löysi Jenniferin kuolleena.

Toissa päivänä järkytys tarttui koko Saksaan, kun selvisi, että Jenniferin surmaaja on vasta 14-vuotias poikanen.

Samaan kaveripiiriin kuuluneet Jennifer ja poika olivat aluksi vain riidelleet soittimesta. Kun poika löi Jenniferiä, tämä huusi apua. Tytön huudot saivat pojan vain koventamaan otteitaan.

- Poika lopetti vasta, kun tyttö ei enää rimpuillut vastaan eikä lopulta liikkunut, poliisi kuvasi pojan armotonta tekoa.

Poliisi löysi Jenniferin tiistaina hylätyltä teollisuusalueelta. Hänen ruumiinsa oli kätketty purkujätteiden alle erään tyhjilleen jääneen talon lattialle. Yleisen syyttäjän Siegfried Rümmlerin mukaan löytöpaikka on mitä todennäköisimmin myös surmapaikka, jonne Jennifer oli ehtinyt menehtyä jo ennen kuin häntä oli alettu etsiä.

Rümmler kertoi myös, että tyttö oli saanut päähänsä vakavia vammoja, jotka eivät voineet johtua vain yhdestä nyrkiniskusta. Varsinainen kuolinsyy on kuitenkin vielä selvittämättä.

Epäilty poika ei ollut poliisille ennestään tuttu. Hänen jäljilleen päästiin nuorisoporukan avulla.

Nuoret olivat nähneet pojan kuljeskelemassa verisissä vaatteissa Jenniferin katoamispäivänä. Lisäksi he kertoivat, että poika oli ehtinyt riidellä aikaisemmin samana päivänä myös muiden kavereidensa kanssa.

Tapauksen järkyttävyyttä lisää se, että poika oli kylmäverisesti mukana suuretsinnöissä, kun Jenniferin olinpaikkaa yritettiin selvittää.

Pojalle langetettiin vangitsemismääräys murhasta epäiltynä. Poliisin ja yleisen syyttäjän mukaan hän on tunnustanut tekonsa osittain.

Jenniferin julma kohtalo sai Annaberg-Buchholzin asukkaat tuomaan kukkia ja kynttilöitä lähellä Tshekin rajaa sijaitsevan kaupungin keskusaukiolle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  2. 2

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  3. 3

    Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

  4. 4

    Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

  5. 5

    Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

  6. 6

    Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

  9. 9

    Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

  10. 10

    Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  3. 3

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  4. 4

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  5. 5

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  6. 6

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  7. 7

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  8. 8

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  9. 9

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  10. 10

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  8. 8

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  2. 2

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  3. 3

    Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

  4. 4

    Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

  5. 5

    Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

  6. Näytä lisää