Teijo

Ulkomaat

Valikko

Bagdadiin ulkonaliikkumiskielto kiihtyvien taistelujen takia

Irakin viranomaiset turvautuvat yhä järeämpiin keinoihin shiiakapinallisten taltuttamiseksi. Turvallisuusjoukot käynnistivät torstaina eri puolilla maata suurhyökkäyksiä kapinallisia vastaan, ja Bagdadiin julkistettiin kolme päivää kestävä täydellinen ulkonaliikkumiskielto.

Kielto koskee kaikkea ajoneuvojen ja ihmisten liikkumista. Se astui voimaan torstai-iltana ja päättyy sunnuntaiaamuna.

Pääministeri Nuri al-Maliki vakuutti, että operaatio shiiakapinallisten riisumiseksi aseista jatkuu. Tiistaina alkaneissa yhteenotoissa sotilaiden ja shiiojen Mahdi-armeijan kesken on kuollut ainakin 105 ihmistä eri puolilla maata.

Radikaali shiiajohtaja Muqtada al-Sadr puolestaan vaati julkilausumassaan rauhanomaista ja poliittista ratkaisua yhteenottojen lopettamiseksi.

Kutissa rajuja
taisteluita

Pelkästään Irakin keskiosassa sijaitsevassa Kutissa on poliisilähteiden mukaan kuollut ainakin 44 ihmistä.

Amerikkalaisten tukemat irakilaiset turvallisuusjoukot käynnistivät Kutissa torstaiyönä operaation, jonka tarkoituksena on ajaa kapinalliset kaupungista. Silminnäkijöiden mukaan kaduilla oli rajuja aseellisia yhteenottoja, minkä seurauksena kauppoja ja julkisia rakennuksia syttyi tuleen.

Pääministeri al-Maliki, joka on myös asevoimien ylipäällikkö, on antanut kapinallisille aikaa antautua lauantaihin saakka. Tästä ei ainakaan toistaiseksi ole merkkejä.

Myös Basrassa taistelut jatkuivat kiivaina. Irakilaisjoukot ovat siellä ensimmäistä kertaa liikkeellä ilman länsiliittouman apua. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kuvasi Basran operaatiota todisteeksi siitä, että irakilaiset pystyvät puolustamaan itseään rikollisia vastaan.

Shiiajohtaja al-Sadrin tukijat osoittivat päivän mittaan mieltään eri puolilla Bagdadia. Sisäministeriön mukaan mielenilmauksiin olisi osallistunut jopa satoja tuhansia ihmisiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  3. 3

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  4. 4

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  5. 5

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  6. 6

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

  9. 9

    Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

  10. 10

    Vaimo ilmoitti poliisin kadonneen itsetuhoisessa tilassa – olikin lavastanut kuolemansa ja livahtanut Meksikoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  7. 7

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  8. 8

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  9. 9

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  10. 10

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  3. 3

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  4. 4

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  5. 5

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  6. Näytä lisää