Mauri

Ulkomaat

Yi tuhat kuollut sikaflunssaan

Julkaistu:

Sikainfluenssaan on kuollut yli tuhat ihmistä, kertoi Maailman terveysjärjestö WHO keskiviikkona.

Uudentyyppisen H1N1-viruksen aiheuttama influenssa alkoi levitä maailmalle Meksikosta huhtikuussa. WHO:n tuoreimman tilaston mukaan tautiin on kuollut yli 1150 ihmistä.

Vielä viikko sitten kuolleiden määrä oli hieman yli 800. Suurin osa kuolemantapauksista on sattunut Amerikan mantereella, jonka maissa on kuollut hieman yli 1000 ihmistä.

Sikainfluenssa on levinnyt jo 168 maahan. WHO on arvioinut jopa kahden miljardin ihmisen saavan pandemian aikana tartunnan. Järjestö lopetti tautitapausten tilastoinnin jo kesäkuussa.

Jokavuotiseen kausi-influenssaan menehtyy maailmassa eri arvioiden mukaan 250000-500000 ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. Näytä lisää