Urpo

Ulkomaat

Valikko

Indonesian tiikkiviljelmillä väkivaltaista

Julkaistu:

Indonesian Maan ystävät suosittelee, että Suomen kauppiaat välttäisivät toistaiseksi Perhutanin ja Burman tiikin käyttöä.

- Indonesian tiikkiviljelmiä vaivaavat laajat sosiaaliset ongelmat. Hyödyn tiikin viennistä korjaavat valtionyhtiöt ja poliitikot, kertoi yhdistyksen Suomessa vieraileva edustaja Ade Fadli.

Indonesian tiikkiviljelmillä on ammuttu kolme ihmistä kahden viime viikon aikana, yhdistyksestä kerrotaan.

Kaksi ihmistä kuoli ja 30 haavoittui huhtikuussa Itä-Jaavan maakunnassa. Heidät ampuivat valtionyhtiö Perhutanin metsänvartijat. Madiunissa ammuttiin viime tiistaina yksi ihminen.

Kymmenen viime vuoden aikana Perhutanin metsänvartijat ovat Indonesian Maan ystävien tietojen mukaan ampuneet kolmeakymmentä ihmistä ja pahoinpidelleet 69:ää.

Ammuttuja syytettiin laittomista hakkuista tai polttopuun keruusta Perhutanin mailla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Muistotilaisuus Säätytalolla alkamassa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski miehensä arkun päälle hautaan yhden tulipunaisen ruusun

  6. 6

    Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

  7. 7

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  8. 8

    Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

  9. 9

    Manchesterin iskussa uhreja auttanut koditon saa asunnon ja ruokaa – liikuttunut West Hamin omistaja tuli avuksi

  10. 10

    Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Muistotilaisuus Säätytalolla alkamassa

  7. 7

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  8. 8

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  9. 9

    IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Muistotilaisuus Säätytalolla alkamassa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski miehensä arkun päälle hautaan yhden tulipunaisen ruusun

  6. Näytä lisää