Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Talouskriisi teki netin "avautumissivustoista" jättihittejä

Julkaistu: , Päivitetty:

Puoliso jätti, auto hajosi, potkut tuli ja kahvikin on kylmää - kun elämä koettelee, tekee mieli avautua. Mielellään kaikille. Tämän ovat havainneet ranskalaiset internetyrittäjät, joiden avautumissivut ovat nousseet nopeasti jättihiteiksi sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa.

Konsepti on yksinkertainen: vaikeuksiinsa turhautunut ihminen voi kirjoittaa sivustolle lyhyen itseironisen vuodatuksen muiden kohtalotovereiden tai muuten uteliaiden luettavaksi. Ei kuulosta neronleimaukselta, mutta myy kuin häkä.

Ranskalainen Vie de Merde (VDM) aloitti runsas vuosi sitten ja sen englanninkielinen vastine FMyLife (FML) tammikuussa.

VDM kerää 200 000 kävijää päivässä ja lyhenne on tunkenut mukaan teinislangiin. FML puolestaan on kivunnut ennätysvauhtia netin sadan suosituimman englanninkielisen sivun joukkoon.

Seuraavaksi Saksan
markkinoille
VDM on Ranskassa jo poikinut kirjan ja oman radioshow'n, ja Yhdysvalloissakin hype on hurjaa. Sivuston perustajat Maxime Valette ja Guillaume Passaglia arvelevat, että globaali taantuma lisää palvelun suosiota.

- Ihmiset eivät meillä varsinaisesti puhu talouskriisistä, mutta siitä näyttää olleen apua. Ihmisillä on selvästi tarve kokoontua yhteen, ehkä juuri kriisin takia, ja sivusto vastaa tähän tarpeeseen, Passaglia kertoo.

- Olemme saaneet loputtomasti sähköposteja ihmisiltä, jotka kertovat, miten paljon parempi olo heille tuli sivujemme lukemisesta. Hankaluudet ja nolostuksen aiheet näyttävät olevan yhteisiä ympäri maailmaa.

Rahoiksi ei ranskalaisduo ole ideallaan vielä onnistunut lyömään. Passaglian mukaan sivustojen mainostulot jäävät muutamiin tuhansiin euroihin, sillä varsinkin Yhdysvalloissa mainostajat ovat toistaiseksi varovaisia.

Hän uskoo konseptin kuitenkin menestyvän ja suunnittelee jo espanjan-, venäjän-, ja saksankielisiä versioita.

Avautumissivustoja on Suomessakin, ja paljon. VDM:n tapaista yhtä jättihittiä ei ole muodostunut, mutta harmitusta maailmaa kohtaan puretaan yhdessä ja erikseen lukemattomissa blogeissa, keskustelufoorumeilla ja yhteisöpalvelujen palstoilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

  6. 6

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  7. 7

    Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

  8. 8

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  9. 9

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  10. 10

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  3. 3

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  8. 8

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  9. 9

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

  6. Näytä lisää