Uuno

Ulkomaat

Valikko

Islanti harkitsee vielä valaanpyyntikiintiötään

Julkaistu:

Islannin uusi hallitus kertoi tiistaina harkitsevansa muutosten tekemistä maan valaanpyyntikiintiöön. Edellinen hallitus ilmoitti viikko sitten kuusinkertaistavansa kiintiön.

Uusi kalastusministeri Steingrimur Sigfusson sanoi valaanpyytäjien saavan virallisen varoituksen siitä, että viime viikolla ilmoitettu kiintiö 150 sillivalaasta ja 150 lahtivalaasta ei ole vielä varma. Entinen rajoitus oli 9 sillivalasta ja 40 lahtivalasta vuodessa.

Pääministeri Geir Haarden hallituksen viime viikolla tekemä päätös oli yksi sen viimeisiä ennen kuin hallitus joutui jättämään tehtävänsä.

Haarden itsenäisyyspuolue on suhtautunut myönteisesti valaanpyyntiin, kun taas hallitusvastuuseen nousseet sosiaalidemokraatit ja vasemmistovihreät ovat sitä vastaan.

Islanti vetäytyi kansainvälisestä valaanpyyntikiellosta vuonna 2006 noudatettuaan sitä 16 vuotta.

Islanti ja Norja ovat ainoat maat, jotka sallivat kaupallisen valaanpyynnin. Japani sanoo pyytävänsä valaita tieteellisiin tarkoituksiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

  8. 8

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  9. 9

    Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

  10. 10

    Ei enää koskaan matkalaukkuun vuotanutta kosmetiikkaa! Kuva paljastaa nerokkaan niksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. Näytä lisää