Paula, Pauliina

Ulkomaat

Valikko

Murtovaras vei piispan jalokivikruunun

Julkaistu:

Korkea-arvoisen kirkonmiehen autoon murtautunut varas sai arvokkaan saaliin, jota voi kuitenkin olla vaikea kaupitella eteenpäin.

Kreikkalaisortodoksisen kirkon piispa oli jättänyt autoon kruununsa, joka on koristeltu jalokivillä, kullalla ja hopealla. Kruunun arvo on jopa 10 000 dollaria.

- Toivon ja rukoilen, että tekijä tulee katumapäälle ja palauttaa sen, Denverissä työskentelevä piispa Isaiah kertoi uutistoimisto AP:lle.

Piispan autoon murtauduttiin Arlingtonissa Texasissa sillä aikaa, kun hän oli seurueineen syömässä läheisessä ravintolassa.

- Kun tulimme takaisin, auton ikkuna oli lyöty hajalle, piispa muisteli.

Varkaan matkaan lähti myös Uusi testamentti, piispan huntu, kännykkä sekä musta kangaskassi.

Piispa Isaiah tarjoaa nyt 1000 dollarin palkkiota kruununsa palauttamisesta.

- Se oli ensimmäinen lahja, jonka sain piispana 22 vuotta sitten. Tuntuu, että olen hukassa ilman sitä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  2. 2

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  5. 5

    Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  8. 8

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Onko tässä kaikkien aikojen kiusallisin kosinta? Morsiamen reaktio sai sivustakatsojat kiemurtelemaan penkeissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

  8. 8

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  9. 9

    Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  2. 2

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  5. 5

    Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

  6. Näytä lisää