Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Suru ja pelko valtasivat Moskovan

Järkyttyneet moskovalaiset yrittävät toipua viikonlopun itsemurhaiskuista, joissa kuoli yhteensä 15 ihmistä.

Kaupungin kirkoissa pidettiin eilen muistotilaisuuksia iskujen kuolonuhreille sekä rukoiltiin 59 haavoittuneen puolesta. Kuolonuhrien määrän pelätään vielä kasvavan.

Rockfestivaalialueen porteilla tehdyn kahden iskun jälkeen monet ihmettelevät, voiko Moskovassa olla enää turvassa.

- Moskovasta on tullut pelottava paikka asua. Mistään ei ole takeita, muistotilaisuuteen saapunut Ljudmila sanoi.

Viikonlopun iskujen takana oli ilmeisesti kaksi tshetsheeninaista.

Kaupunkilaisilla on yhä tuoreessa muistissa viime lokakuinen teatterikaappaus, jossa tshetsheeniterroristit pitivät panttivankeinaan yli 700 ihmistä Dubrovka-teatterissa Moskovassa.

Viranomaiset aikovat nyt kiristää turvatoimia ja vartiointia ympäri kaupunkia terrori-iskujen estämiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Missä on 16-vuotias Miro? Poliisi pyytää havaintoja

  3. 3

    Rekan ja henkilöauton kolari Hartolassa Nelostiellä – henkilöauton kuljettaja kuoli

  4. 4

    Asunnoista paljastui karmeita rakennusvirheitä – taloyhtiö vaati ex-puheenjohtajaltaan 400 000 euron korvauksia

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

  7. 7

    Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

  8. 8

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  9. 9

    Saako Terho salkun jo nyt? He ovat vahvoilla uusiksi ministereiksi

  10. 10

    Toni Nieminen huojentuneena pikaratkaisusta – ”Mitalit ovat nyt matkalla takaisin itselleni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  8. 8

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  9. 9

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  10. 10

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Missä on 16-vuotias Miro? Poliisi pyytää havaintoja

  3. 3

    Rekan ja henkilöauton kolari Hartolassa Nelostiellä – henkilöauton kuljettaja kuoli

  4. 4

    Asunnoista paljastui karmeita rakennusvirheitä – taloyhtiö vaati ex-puheenjohtajaltaan 400 000 euron korvauksia

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. Näytä lisää