Teijo

Ulkomaat

Valikko

Tsunamissa jopa yli 100 kuolonuhria Samoalla

Sumatran saarta Indonesiassa ravistellut maanjäristys on vienyt yli sadan ihmisen hengen, kertoi maan katastrofivirasto myöhään keskiviikkona. Viraston edustaja sanoi kuolleita olevan 100-200. Noin sadan ihmisen hän kertoi olevan edelleen hautautuneena raunioihin.

Voimakas 7,6 richterin järistys raunioitti pahoin rakennuksia vajaan miljoonan asukkaan Padangin kaupungissa. Tietoja järistysalueelta tuli hitaasti tietoliikenneyhteyksien katkeamisen vuoksi. Aiemmin illalla terveysministeriön kriisikeskuksen johtaja sanoi, että tuhansia ihmisiä on jäänyt loukkuun sortuneisiin rakennuksiin.

Kriisikeskuksen johtajan Rustam Pakayan mukaan sortuneiden rakennusten joukossa on myös suuri kaupunginsairaala. Hän arvioi kuolleiden määrän voivan nousta jopa tuhanteen. Tuhojen määrän odotettiin kuitenkin selviävän kunnolla vasta aamun valjetessa.

Järistysalueelle lähti pelastustyöntekijöitä,mutta heidän odotettiin saapuvan Padangiin vasta torstain puolella. Järistysalueelta pääkaupunkiin Jakartaan on matkaa yli 900 kilometriä. Maanjäristys tuntui myös Jakartassa.

Kolme sotilaskonetta valmistautui illalla kuljettamaan telttoja ja muuta apua järistysalueelle.

Suomen ulkoministeriö ei ollut saanut keskiviikkoiltaan mennessä tietoja, joiden mukaan suomalaisia olisi kateissa Sumatralla.

Maanjäristys sattui keskiviikkona puolen päivän jälkeen Suomen aikaa. Asukkaat ehtivät kertoa puhelimitse ennen linjojen katkeamista, että satoja rakennuksia on vaurioitunut ja tulipaloja syttynyt. Järistys aiheutti myös maanvyörymiä, ja lentokenttärakennuksen katosta osa sortui. Kiitorata pysyi ehjänä.

Tsunamivaroitus annettiin

Järistyksen keskus oli Intian valtamerellä Sumatran saaren länsiosan edustalla 85 kilometrin syvyydessä. Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus varoitti tsunamista Indonesiaa, Malesiaa, Intiaa ja Thaimaata.

Padangin 900000 asukkaan kaupungissa sortui myös siltoja ja katkesi vesiputkia.-Osa taloista on sortunut osittain, osa kokonaan, kertoi kaupungin asukas paikallistelevisiolle.

-Taloja romahti, valot ja sähköt katkesivat. Ihmiset pakenivat korkeammille alueille, ja jotkut loukkaantuivat, kertoi Padangin ulkopuolella asuva nainen.

Järistys tuntui Singaporessa ja Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa asti. Kuala Lumpurissa evakuoitiin ihmisiä rakennuksista varotoimena.

Maanjäristykset ravistelevat Indonesiaa usein, koska se sijaitsee seismisesti herkällä alueella.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  4. 4

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  5. 5

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  6. 6

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  9. 9

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  10. 10

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  7. 7

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  10. 10

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  4. 4

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  5. 5

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  6. Näytä lisää