Manu, Manne, Immo

Ulkomaat

Valikko

Mielenosoittajat lopettivat protestinsa Bangkokissa

Tilanne Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa rauhoittui tiistaina, kun maan entisen pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajat lopettivat viikkoja kestäneen protestinsa.

Tuhannet hallituksen vastaiset mielenosoittajat vetäytyivät hallintorakennuksen edustalta.

Viranomaiset antoivat pidätysmääräykset maanpaossa elävästä Thaksinista ja 13 protestijohtajasta. Heistä neljä on jo poliisin huostassa. Johtajia syytetään muun muassa laittomuuksiin yllyttämisestä ja poikkeustilalakien rikkomisesta.

Kaksi ihmistä sai maanantaina surmansa ja yli 120 loukkaantui Bangkokin verisissä mellakoissa. Noin 2 500 punapaitaista mielenosoittajaa jäi edelleen yöksi pääministerin kanslian ulkopuolelle.

Suuri joukko sotilaita saartoi yöllä mielenosoittajat. Aamunkoitteessa heitä kehotettiin kovaäänisillä hajaantumaan tai vastaamaan seurauksista.

- Meidän oli lopetettava, koska emme voineet vaarantaa kannattajiemme henkeä, protestijohtajiin kuuluva Jatuporn Prompan sanoi.

Punapaidat busseilla
maakuntiin

Tuhansia punapaitoja alettiin tiistaina kuljettaa busseilla takaisin heidän kotimaakuntiinsa.

Suuri osa Thaksinin kannattajista tulee maaseudulta. Monet vannoivat kuitenkin lähtiessään, että taistelu jatkuu.

- Ei se tähän lopu. Me palaamme vielä. Johtajamme tapaavat uudenvuoden jälkeen ja keskustelevat seuraavista siirroista, Nattawut Saikuar sanoi.

Pääministeri Abhisit Vejjajivalle mielenosoittajien vetäytyminen toi kaivatun hengähdystauon ja jonkinlaisen voiton Pattayassa koetun kirvelevän nöyryytyksen jälkeen.

Kaakkois-Aasian maiden huippukokous jouduttiin viikonloppuna keskeyttämään mellakoinnin vuoksi.

Vaikka Abhisit saikin tilanteen lopulta hallintaansa, ongelmat ovat jäljellä. Tarkkailijoiden mukaan Thaimaa on edelleen syvästi kahtia jakautunut yhteiskunta.

Pääministerin mukaan poikkeustila pysyy varmuuden vuoksi edelleen voimassa Suur-Bangkokin alueella.

Hallitus päätti jatkaa thaimaalaista uudenvuodenjuhlaa eli songkrania kahdella lisäpäivällä perjantaihin asti.

Viime päivien mellakoinnista huolimatta juhlatunnelma näytti tiistaina olevan nousussa Bangkokissa. Ihmisiä ilmaantui kaduille kastelemaan toisiaan vedellä, kuten perinteeseen kuuluu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  2. 2

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

  5. 5

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  6. 6

    Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Ylikiimingissä – palomestari: ”On arvioitu, että liittyy sähkölaitteisiin”

  7. 7

    Kerttu Niskaselta yllätysveto – pestasi valmentajakseen Pekka Vähäsöyringin!

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  10. 10

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  5. 5

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  6. 6

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  7. 7

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  8. 8

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  9. 9

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  10. 10

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  2. 2

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

  5. 5

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  6. Näytä lisää