Heidi

Ulkomaat

Pennsylvanian tyhmin ryöstäjä iski poliisien seminaariin - katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

Jerome Blanchett, 19, on vahvoilla valittaessa Penssylvanian tyhmintä ryöstäjää. Tuomiotaan odottava Blanchett ryösti aseella uhaten eläkkeelle jääneen poliisin John Comparetton harrisburgilaisessa hotellissa, jossa 300 huumepoliisi piti seminaaria.

Newyorkilainen Comparetto meni vajaat kaksi viikkoa sitten Swatara Townshipin Holiday Innin aulakerroksen vessaan ja tullessaan ulos vessaeriöstä hän huomasi tuijottavansa isoon käsiaseeseen.

- Huomasin jo mennessäni vessaan epäilyttävän tyypin, mutta minun oli pakko mennä pömpelin puolelle, Comparetto kertoi uutistoimisto AP:lle.

Ryöstäjä ilmoitti tappavansa Comparetton, ellei tämä anna hänelle rahojaan. Comparetto antoi ryöstäjälle rahat.

Kun ryöstäjä pakeni vessasta, Comparetto kaivoi oman aseensa esiin nilkkakotelosta ja lähti ajamaan ryöstäjää takaa.

Hotellivirkailija kertoi Comparettolle, mihin suuntaan ryöstäjä pakeni. Comparetto käski hotellivirkailijaa huutamaan seminaarisaliin kokoontuneille muille poliiseille, että yksi seminaarin osanottajista tarvitsee apua.

Kun Comparetto juoksi hotellin ulkopuolelle, hän äkkäsi ryöstäjän lymyilemässä taksin takapenkillä.

- Pysäytin taksin aseella uhaten. Kymmenen muuta poliisia syöksyi hotellista ulos, ja ryöstäjä huomasi tuijottavansa yhdentoista aseen piippuun, Comparetto kertoi värikkäästä seminaarimatkastaan.

Jerome Blanchett odottaa tuomiotaan miljoonan dollarin takuusummalla. Nuoresta iästään huolimatta Blanchettilla on jo mittava rikoshistoria, joiden joukossa on kymmenen törkeää rikosta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  10. 10

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. Näytä lisää