Verneri

Ulkomaat

Vauva heitettiin sillalta kuolemaan - lapsenvahti pidätetty teosta epäiltynä

Julkaistu:

Havaijilaisäiti Nancy Asiata Chanco eli perjantaina elämänsä kauhun hetkiä, kun hän joutui selvittelemään yksivuotiaan poikansa viimeisiä elinhetkiä.

Vilkkaaksi pikkupojaksi kuvatun Cyrus Beltin elämä päättyi siihen, kun hänet heitettiin alas moottoritien ylikulkusillalta.

Teosta on epäiltynä Chancon naapuri 23-vuotias Matthew M. Higa. Higan kerrottiin alun alkaen olleen Cyruksen lapsenvahtina, kun tämä lounasajan tienoilla paikallista aikaa asteli ylikulkusillalle lapsi käsissään ja pudotti tämän yhdeksän metrin korkeudelta alas.

Higa oli varsin kylmäverinen - teon jälkeen hän sytytti tupakan ja poistui paikalta. Poliisi löysi hänet noin neljäkymmentä minuuttia myöhemmin piileksimästä pensaikosta.

Chanko kuitenkin kieltää jättäneensä poikaansa kohtalokkaana päivänä Higan huostaan.

Äidin mukaan puhelias ja avoin lapsi todennäköisesti avasi oven Higalle tämän tullessa soittamaan asunnon ovikelloa. Lasta tuolloin hoitanut isoisä oli nukkumassa.

- Hän varasti lapseni, äiti kertoo itkien The Honolulu Advertiser -lehdelle.

Higan kerrotaan satunnaisesti toimineen pojan lapsenvahtina.

Hänet toimitettiin psykiatrisiin tutkimuksiin. Higas on ollut mielentilatutkimuksessa jo aiemmin ja joutunut kaksitoista kertaa poliisin pidättämäksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  4. 4

    Nainen kuoli asuntopalossa Itäkeskuksessa

  5. 5

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  6. 6

    Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

  7. 7

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  8. 8

    Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

  9. 9

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  10. 10

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  10. 10

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  4. 4

    Nainen kuoli asuntopalossa Itäkeskuksessa

  5. 5

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  6. Näytä lisää