Ritva

Ulkomaat

Valikko

USA:lla kovat tappiot Afganistanin taisteluissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ainakin yhdeksän Yhdysvaltain sotilasta on kaatunut kovissa taisteluissa Afganistanissa taliban-sissejä vastaan.

USA:n joukkojen komentajan Daniel Dwyerin mukaan sotilaat kuolivat taisteluissa maan pohjoisosassa.

Taliban-sissit tekivät hyökkayksen pieneen, eristettyyn USA:n tukikohtaan aamuyöllä sunnuntaina. Taistelut tukikohdasta jatkuivat koko päivän ajan.

Kansainväliset joukot ja Afganistanin turvallisuusjoukot käyvät taisteluita useilla eri rintamilla sissejä vastaan.

Sunnuntaina USA:n armeija tiedotti surmanneensa 40 sissiä eteläisessä Helmandin maakunnassa viimeisen vuorokauden aikana.

Naton mukaan USA:n sotilaat ja Afganistanin armeijan joukot joutuivat hyökkäyksen kohteeksi pohjoisessa Kunarin maakunnassa Pakistanin rajan lähellä.

Tietojen mukaan taisteluissa kaatui myös kaksi afgaanisotilasta.

Afganistanissa on kuollut tänä vuonna jo 143 ulkomaalaista sotilasta, heistä 78 amerikkalaisia.

Touko- ja kesäkuussa Afganistanin taisteluissa kaatui enemmän sotilaita kuin samaan aikaan Irakissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

  6. 6

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  7. 7

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  8. 8

    Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

  9. 9

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  10. 10

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  10. 10

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

  6. Näytä lisää