Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Lapsiaan pelastamaan menneet vanhemmat hukkuivat

Kolme brittituristia ja yksi saksalainen hukkuivat Portugalin Algarven lomarannikolla maanantaina yrittäessään pelastaa ristiaallokkoon jumiin jääneitä lapsiaan.

Lapset saatiin myöhemmin pelastettua merestä. Myös aikuisten ruumiit ovat löytyneet.Traaginen onnettomuus sattui vartioimattomalla rannalla Sagresissa.

Kolme perhettä oli lomaillut Parque da Floresta -hotellissa lähellä Vila do Bispoa. Paikka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Praia da Luzista, jossa Madeleine McCann siepattiin toukokuussa.

Kaksi brittilasta, iältään 8-10-vuotiaita, ja yksi saksalainen lapsi eivät jaksaneet voimakkaassa aallokossa uida omin voimin rantaan. Brittilasten vanhemmat, saksalaislapsen isä ja yksi naispuolinen brittituristi ryntäsivät heidän avukseen, mutta painuivat itse lopulta pinnan alle.

- Tämä on shokeeraava ja ahdistava onnettomuus, kuvaili alueella asuva brittitoimittaja Sky Newsille.

Lapsia hoidettiin eilen sairaalassa. Heidän lisäkseen kolme muuta brittituristia oli sairaalahoidossa järkyttävien tapahtumien seurauksena.

Rannalla on kesäkaudella hengenpelastajia, mutta heidän toimikautensa päättyi 30. syyskuuta. Rannalla oli kyltti, joka varoitti hengenpelastajien puuttumisesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  6. 6

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  9. 9

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  10. 10

    Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  4. 4

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  5. 5

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  6. Näytä lisää