Iivari, Iivo

Ulkomaat

Näin maailmaa huijattiin

Julkaistu:

Reutersin viime lauantaina julkaisemasta manipuloidusta valokuvasta alkanut skandaali paisui eilen entisestään, kun arvostettu uutistoimisto veti kaikki libanonilaissyntyisen avustajansa Adnan Hajjin ottamat 920 kuvaa pois tietokannastaan.

Reuters päätyi ratkaisuunsa sen jälkeen, kun se sai selville, että toistakin Hajjin lähettämää kuvaa Israelin ja Hizbollahin välienselvittelystä oli korjailtu. Uutistoimisto katkaisi työsuhteensa beirutilaiskuvaajan kanssa jo sunnuntaina.

- Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkia 920 kuvaa olisi käsitelty, mutta meidän on reagoitava nopeasti, ja tämä on turvatoimenpide, Reutersin kansainvälisistä kuvista vastaavan osaston johtaja Tom Szlukovenyi selitti eilen.

Sunnuntaina Reutersin tietokannasta poistettuun kuvaan Hajj oli lisännyt savua kuvankäsittelyohjelman leimasintyökalulla. Toissa päivänä Reuters poisti Hajjin 2. elokuuta ottaman kuvan, jossa alkuperäisen kuvatekstin mukaan israelilainen F-16 hävittäjä laukaisee ohjuksia ilmaiskussa Etelä-Libanoniin. Kuvassa näkyy myös kolme valosoihtua.

- F-16 hävittäjästä pudotettujen soihtujen määrää on lisätty yhdestä kolmeen, nettiblogia ylläpitävä Rusty Shackleford täsmensi The Jawa Report -sivuilla.

Hajjin omien sanojensa mukaan hän ei ole tehnyt hävittäjäkuvalle mitään.

- Siinä ei ole mitään ongelmaa, ei yhtään mitään, hän kertoi BBC :lle.

Reuters ei ole sunnuntain jälkeen tavoittanut Beirutista entistä kuvaajaansa, joka avusti uutistoimistoa 1993-2003 ja uudelleen huhtikuusta 2005 lähtien. Hajj työskenteli vuosien 2003 ja 2005 välillä yhdysvaltalaisen uutistoimiston Associated Pressin palveluksessa.

- Käymme läpi kaikki hänen ottamaansa 193 kuvaa, jotta saamme varmistuksen niiden aitoudesta, AP:n kuvaosastoa johtava Santiago Lyon kertoi.

Reuters ilmoitti tutkivansa tarkemmin kuvat, joita sille lähetetään Lähi-idästä. Kaikki kuvat menevät jatkossa esimiesten seulan läpi ennen kuin niitä levitetään maailmalle. Myös kuvankäsittelyä tekevät jatkossa vain ylemmät toimituksen jäsenet.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. 6

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  7. 7

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  8. 8

    Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  10. 10

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. Näytä lisää