Verneri

Ulkomaat

Halonen ei usko konfliktin uhkaavan huippukokousta

Julkaistu:

Saksassa valtiovierailulla oleva presidentti Tarja Halonen ei usko Venäjän ja Viron konfliktin uhkaavan EU:n ja Venäjän huippukokousta.

Halonen sanoi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa käymänsä keskustelun jälkeen, ettei huippukokous ole vaakalaudalla ainakaan tämän asian takia.Halonen kertoi myös olevansa varma, että Saksa EU-puheenjohtajamaana pyrkii saamaan rakentavan tilanteen aikaiseksi.

- Se on EU:n puheenjohtajamaan Saksan asia, miten Viron ja Venäjän asioissa edetään. Vain Saksalla on tämän asian hoitamiseen riittävä auktoriteetti, Halonen painotti.

Merkel ja Halonen keskustelivat torstaina myös EU:n ja Yhdysvaltojen välisistä suhteista sekä Suomen ja Saksan yhteistyöstä.

Halosen lisäksi Merkelin lounastapaamiseen osallistui ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.). Ulkoministeri kertoi kuvailleensa Merkelille niitä näkökantoja, jotka hän oli saanut keskiviikkona virolaisilta. Kanervan mukaan liittokansleri piti tärkeänä sitä, että hänellä on Viron asioista mahdollisimman tarkka kuva.

Siihen, pitäisikö Saksan ottaa tiukempi kanta Viron ja Venäjän konfliktiin, Kanervalla ei ollut suoraa vastausta.

- EU:n saaminen samalle linjalle ei ole kiitollisimpia tehtäviä. Suomen tehtävänä on tukea Saksaa tässä asiassa. Aikataulua tärkeämpää on että se, että EU pystyy muodostamaan yhtenäisen kannan, Kanerva sanoi.

Venäjän ja EU:n huippukokous on tarkoitus järjestää Venäjällä 18. toukokuuta. Halosen matka jatkuu Berliinistä perjantaina Müncheniin, josta presidenttipari palaa kotimaahan lauantaina.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  7. 7

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  8. 8

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  9. 9

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  10. 10

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  5. 5

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. Näytä lisää