Tiina, Kirsi, Krista

Ulkomaat

Valikko

Obama ja Clinton kampanjoivat sulassa sovussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Demokraattien presidenttiehdokaskilvan voittanut Barack Obama ja Hillary Clinton, kilvan häviäjä, olivat perjantaina yhteisessä vaalitilaisuudessa ensi kertaa esivaalirumban jälkeen.

Esiintymispaikaksi oli valittu pikkukaupunki nimeltä Unity (Yhtenäisyys) New Hampshiren osavaltiossa. Niin Obama kuin Clintonkin sai tammikuisissa esivaaleissa 107 ääntä Unityssa.

Obama julisti, että demokraatit ja koko Yhdysvaltojen kansa tarvitsevat sekä Hillary Clintonia että tämän miestä Bill Clintonia, entistä presidenttiä. Hillary Clinton puolestaan kehotti tukijoitaan työskentelemään Obaman valinnan hyväksi yhtä lujasti kuin he olivat työskennelleet hänen itsensä valitsemiseksi.

Jonkinlaisena yhtenäisyyden eleenä Obama kirjoitti jo torstaina 2 300 dollarin shekin Clintonille auttaakseen tätä maksamaan vaalikampanjansa aikana kertyneitä 22,5 miljoonan dollarin velkoja. 2 300 dollaria on ylin lain sallima vaaliavustussumma.

Clinton on pitänyt varsin matalaa profiilia sen jälkeen kun hän 7. kesäkuuta tunnusti Obaman voittaneen pitkäksi ja katkeraksikin venyneen taistelun demokraattien presidenttiehdokkuudesta.

Obama sanoi alkuviikosta toivovansa, että Clinton ottaa nyt aktiivisen roolin vaalikampanjassa ennen marraskuun vaaleja.

- Toivon hänen kampanjoivan niin paljon kuin hän voi. Hän on loistava kampanjoija, Obama vakuutti.

Clintonia kannattivat etenkin naiset, eikä vielä ole selvää, pystyykö Obama keräämään taakseen Clintonin tukijat. Mielipidekyselyjen mukaan Obaman kannatus on kuitenkin vahvistunut, ja hänellä on selvä johto republikaanien ehdokkaaseen John McCainiin.

Republikaanit kierrättävät Clintonin piikkejä

Demokraattien taistelu repäisi kuitenkin puolueen kahtia ja jätti arpia, joita republikaanit tulevat käyttämään hyväkseen vaalitaistelussa. Republikaanien johto on jo kierrättänyt uuteen käyttöön monia Clintonin ehdokkuuskamppailun aikana käyttämiä kärjekkäitä huomautuksia Obamasta.

Tällainen on esimerkiksi Clintonin esittämä myrkkypiikki Obaman vähäisestä kokemuksesta ja soljuvasta kaunopuheisuudesta.

- Senaattori McCain tuo tähän kampanjaan elinikäisen kokemuksensa, minä tuon elinikäisen kokemukseni ja senaattori Obama tuo puheen, jonka hän piti vuonna 2002, sanaili Clinton maaliskuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  3. 3

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  6. 6

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  7. 7

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  8. 8

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  9. 9

    Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

  10. 10

    Asiantuntija ennustaa Suomelle huimaa yleisurheiluvisiota – ”Täyttä realismia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  3. 3

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  6. Näytä lisää