Soini, Veini

Ulkomaat

Yli sata kuollutta Bangladeshin korttelipalossa

Julkaistu:

Bangladeshin korttelipalossa on saanut surmansa ainakin 100 ihmistä. Kuolonuhreja odotetaan löytyvän vielä lisää, kunhan pelastustyöntekijät kaivautuvat entistä syvemmälle raunioihin.

Tv-kanavien mukaan jopa 150 ihmistä olisi viety sairaalaan. Heistä monella on vakavia palovammoja.

Liekit levisivät useaan monikerroksiseen asuinrakennukseen maan pääkaupungissa Dhakassa torstai-iltana. Monet asukkaat jäivät loukkuun koteihinsa, ja sairaaloihin vietiin kymmeniä vaikeasti palaneita. Uhrien joukossa oli myös lapsia.

Yksi Bangladeshin historian tuhoisimmista tulipalosta sai alkunsa sähkömuuntajasta. Lieskat nielaisivat seitsemän rakennusta.

AFP:n mukaan yhden asuintalon katolle oli onnettomuushetkellä kerääntynyt hääseurue. Viranomaiset arvelevat, että uhriluku nousi tämän takia niin suureksi. Pelkästään kyseisessä rakennuksessa oli kuollut kymmeniä ihmisiä, kun he eivät päässeet pois palavasta rakennuksesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanskan poliisi löysi sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä naisen ruumiin

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  4. 4

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  5. 5

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  6. 6

    SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

  7. 7

    Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

  8. 8

    Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

  9. 9

    Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

  10. 10

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  4. 4

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  7. 7

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  8. 8

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  9. 9

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanskan poliisi löysi sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä naisen ruumiin

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  4. 4

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  5. 5

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  6. Näytä lisää