Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Täällä asuu prinssi Charles

Julkaistu:

IS pääsi tutustumaan prinssi Charlesin lempiasuntoon, Walesin kupeessa Gloucesterissa sijaitsevaan vehreään paratiisiin nimeltä Highgrove. Läheisellä farmilla vihertävä siniverinen viljelee ekologisesti ja kasvattaa karjaa.

Tänne, keskelle kauneinta Britannian maaseutua, prinssi pakenee aina kun mahdollista.

Ulkopuolisista Highgroveen pääsee vain harva, sillä vierailujonot ovat yli kaksi vuotta pitkät.

Turvatoimetkin ovat äärimmäisen tiukat. Poliisi tutkii autot metallipaljastimien kanssa, kameroita ja kännyköitä ei saa käyttää ja toimittajia kielletään kirjaamasta ylös suoria sitaatteja oppailta. Highgroven vapaaehtoisena oppaana toimiva Carolyn North kertoo, että hovi haluaa tarkistaa jopa oppaiden puutarhoissa piirtämät kuvat.

Highgrovessa näkyy hevospooloa, pensasaitojen kasvatusta ja taidetta harrastavan prinssin koko elämänkatsomus.

- Hän on hyvin hengellinen ihminen, herkkä romantikko. Hän tutkii kaikkia uskontoja ja uskoo, että kaikella mitä teemme, on vaikutusta kaikkeen, eräs Highgroven työntekijä kertoo.

Charles on suunnitellut tilalleen villipuutarhan, virallisen puutarhan ja muurien ympäröimän keittiöpuutarhan. Alueella on kymmeniä, ellei satoja harvinaisia puita sekä kasveja.

Highgrove on ollut luomutila vuodesta 1996. Charles käyttää tilalla ainoastaan sadevettä, pohjavettä ja puhdistettua jätevettä.

Työntekijöiden mukaan hän ei silti ole fanaattinen elämänkatsomuksessaan. Hänen poikansa käyvät mielellään esimerkiksi McDonald'sissa ja muissa pikaruokapaikoissa, joita Charles inhoaa, mutta prinssi ei yritä tuputtaa lapsilleen luonnonmukaisia näkemyksiään.

Prinssi itsekään ei työnsä takia pysty aina elämään niin kuin hän haluaisi: Charles joutuu lentämään jatkuvasti, eikä hän pysty valitsemaan kaikilla aterioillaan luomuruokia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

  5. 5

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  6. 6

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  10. 10

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

  5. 5

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  6. Näytä lisää