Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Intia juhlii kapinaa Britanniaa vastaan

Julkaistu:

Intiassa juhlittiin torstaina 150 vuoden takaista sotaa Britannian siirtomaahallintoa vastaan.

Juhlallisuudet keskittyivät Delhissä Punaiselle linnoitukselle, Red Fortille, jossa intialaiset sotilaat julistivat suurmoguli Bahadur Shah Zafarin koko maan johtajaksi toukokuussa 1857.

Väkivaltaisuudet alkoivat samaan aikaan kun Englannin Itä-Intian kauppaseura laajensi alueitaan. Paikallinen väestö joutui riiston kohteeksi, eikä heidän uskonnollisista käsityksistään välitetty.

Raakuuksissa kuoli tuhansia ihmisiä kummallakin puolella - myös lapsia. Kokonaisia kyliä tuhottiin. Brittijoukot kukistivat vastarinnan seuraavana vuonna, mutta kauppaseura menetti valtuutensa.

Taistelut tunnetaan Intiassa ensimmäisenä itsenäisyyssotana ja Britanniassa sepoykapinana. Sepoyt olivat intialaisia sotilaita brittiläis-intialaisissa sotavoimissa.

- Vapaustaistelu yhdisti ihmiset, joilla oli eri uskonnot ja eri kielet. Tämä on vahvuutemme ja kohtalomme, sanoi pääministeri Manmohan Singh puheessaan.

Hallitus toivoo, että sodan muistelu yhdistäisi jälleen Intiaa ja rauhoittaisi väestöryhmien ja uskontojen jännitteitä. Punaiselle linnoitukselle kerääntyneet tuhannet ihmiset tanssivat ja huusivat "Jai Hind!", "Eläköön Intia!". Perjantai oli julistettu Delhissä myös vapaapäiväksi.

Intia itsenäistyi lopulta vuonna 1947 Mahatma Gandhin tottelemattomuuskampanjan jälkeen. Kansallisen liikkeen johtaja aloitti passiivisen vastarinnan, joka tarkoitti kieltäytymistä kaikesta yhteistyötä vallanpitäjien kanssa. Gandhin pettymykseksi Intia jaettiin kahdeksi valtioksi, hindulaiseksi Intiaksi ja islamilainen Pakistaniksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  3. 3

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  4. 4

    Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

  5. 5

    Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  8. 8

    Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

  9. 9

    Laaja kyberhyökkäys useissa Euroopan maissa – lunnaita vaadittu

  10. 10

    Entinen perussuomalainen tylyttää loikkareita: ”Edistävät punavihreiden pyrkimyksiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  3. 3

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  4. 4

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  8. 8

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  3. 3

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  4. 4

    Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

  5. 5

    Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

  6. Näytä lisää