Manu, Manne, Immo

Ulkomaat

Valikko

24 salaista operaatiota pelasti Jushtshenkon hengen

Ukrainan presidentti Viktor Jushtshenko paljasti eilen ensimmäistä kertaa, millaisen prosessin hän on joutunut käymään läpi toipuessaan dioksiinimyrkytyksestään.

Jushtshenko yritettiin myrkyttää vuoden 2004 presidentinvaalikampanjan aikana, kun hän haastoi silloisen venäläismielisen pääministerin Viktor Janukovitshin.

- Kaksi vuotta sitten olin hyvin heikko. Jopa käteni nostaminen vaati valtavia ponnisteluja, Jushtshenko kertoi.

- Kahden viime vuoden aikana minulle on tehty kaksikymmentäneljä eri operaatiota. Kerron niistä nyt ensimmäistä kertaa, sillä ne tehtiin minulle aina lomieni ja vapaitteni aikana, hän sanoi.

Jushtshenko ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, millaisia operaatiot ovat olleet. Dioksiinimyrkytyksen jäljiltä hänen kasvonsa olivat pitkään vihertävänkeltaiset, ja ne olivat täynnä rokonarpia.

Nykyisin Jushtshenko näyttää olevan varsin hyvässä kunnossa, ja hänen kasvojensa yleisilme on korjaantunut huomattavasti.

Ukrainan presidentti sanoo tietävänsä tarkalleen, missä, milloin ja kenen toimesta hänet myrkytettiin ja yritettiin raivata kokonaan pois tieltä. Hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan nimiä tutkimusten ollessa vielä kesken.

- Kaikki kyseiset henkilöt ovat Venäjällä. Se hidastaa tutkimuksia, hän sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

  5. 5

    Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

  6. 6

    Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

  7. 7

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Juha Perälä sai Hilmalta, 8, rohkean kirjeen – Aamulypsy-juontajan fanit riemastuivat liikuttavasta ehdotuksesta

  10. 10

    Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  4. 4

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  5. 5

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  6. 6

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  7. 7

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  8. 8

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  9. 9

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  10. 10

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

  5. 5

    Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

  6. Näytä lisää