Merja

Ulkomaat

Valikko

Suomalaisvarustamon rahtialus kaapattiin

Suomalaisvarustamon rahtialus joutui epäillyn kaappauksen kohteeksi liki viikko sitten Ruotsin aluevesillä, kertoo Ruotsin poliisi.

Poliiseina esiintynyt joukko nousi Arctic Sea -nimiseen rahtialukseen ja sitoi miehistön viime perjantain vastaisena yönä Gotlannin ja Öölannin välisellä merialueella.

8-10 hengen joukko poistui aluksesta 12 tunnin kuluttua etsittyään omien sanojensa mukaan huumeita. Tiettävästi kaappaajat eivät ottaneet laivasta mitään mukaan.

Ruotsin poliisin tutkinnanjohtaja Ingemar Isaksson kertoi, että miehistö sai kaappauksen aikana pieniä vammoja.

Poliisi on varma, että poliiseina esiintynyt joukko ei ollut Ruotsin poliisi tai muukaan ruotsalainen viranomainen.

Alus purjehtii Maltan lipun alla ja siinä on venäläinen miehistö. Kaappauksen tapahtuessa se oli tukkilastissa matkalla Suomesta Algeriaan. Isakssonin mukaan laiva on jatkanut reitillään, mutta poliisi ei ole vielä saanut yhteyttä laivaan.

KRP vahvistaa tiedon
laivakaappauksesta

Keskusrikospoliisi vahvistaa tiedon väitetystä laivakaappauksesta. Rikosylikomisario Lars Henrikssonin mukaan KRP sai ilmoituksen kaappauksesta varustamolta tiistaina.

- Tieto välitettiin Ruotsiin, koska epäilty kaappaus oli ilmeisesti tapahtunut Ruotsin vesillä, Henriksson sanoo.

Rikoskomisarion mukaan ainoa yhteys Suomeen on se, että alus on suomalaisomistuksessa ja lähti matkaan Pietarsaaresta. Vastuu tutkinnasta on nyt Ruotsin keskusrikospoliisilla.

- Annamme tarvittaessa heille apua jutun tutkinnassa, jos he sitä pyytävät, Henriksson sanoo.

Myös sisäministeriön poliisiosastolta kerrotaan, että epäilty kaappaus on ollut suomalaisviranomaisten tiedossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  2. 2

    Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

  3. 3

    Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

  4. 4

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  5. 5

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  6. 6

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  7. 7

    Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

  8. 8

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  9. 9

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  10. 10

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  9. 9

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  10. 10

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  2. 2

    Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

  3. 3

    Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

  4. 4

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  5. 5

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  6. Näytä lisää