Alvar, Auno

Ulkomaat

YK: Nälästä kärsivien määrä nousee miljoonilla vuosittain

Julkaistu:

Kuivuus, konfliktit ja hintojen kohoaminen ovat nostaneet kroonisesti nälkäisten määrää maailmassa miljoonilla, muistutti YK maailman ruokapäivänä tiistaina.

Nälkäisten määrä kasvaa vuosittain keskimäärin neljällä miljoonalla ihmisellä ympäri maailmaa. YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan viljan hinta on noussut 50 prosenttia viiden viime vuoden aikana.

Asiantuntijat arvioivat, että tämä johtuu asukasmäärien kasvamisesta erityisesti ruokaa tuottamattomilla alueilla eli kaupungeissa.

Samanaikaisesti myös sadot ovat huonon sään vuoksi jääneet niukoiksi ja polttoaineiden kustannukset ovat nousseet, mikä on vaikuttanut meri- ja liikennekuljetuksiin ja sitä kautta suoraan ruoan hintaan.

Heikoin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa 21 valtiota 36:sta tarvitsee ulkopuolista ruoka-apua. WFP:tä huolettaa erityisesti Somalia, jossa kuivuus ja konfliktit ovat aiheuttaneet humanitaarisen kriisin.

WFP muistutti, että ruoan saaminen on yksi perustavista ihmisoikeuksista.

- Tänä iltana 854 miljoonaa naista, miestä ja lasta menee nukkumaan tyhjin vatsoin, huomautti WFP:n pääjohtaja Jacques Diouf.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  2. 2

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  3. 3

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  4. 4

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  5. 5

    Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

  6. 6

    Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

  7. 7

    Amerikansuomalaiset opiskelivat suomea parin tunnin ajan, näin kävi: ”Moni suomalainenkaan ei osaa tätä”

  8. 8

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  9. 9

    Vetäytyi julkisuudesta kuusi vuotta sitten – mitä kuuluu nyt olympiasankari Markku Uusipaavalniemelle?

  10. 10

    Danny 75 vuotta! Muistelee elämänsä tähtihetkiä ja karikkoja – avioero, Armin kuolema, uusi rakkaus...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  2. 2

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  3. 3

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  4. 4

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  5. 5

    Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

  6. Näytä lisää