Jyrki, Jyri, Jori

Ulkomaat

Valikko

Perhe sai postipaketissa ihmisruumiin osia

Michiganilaisperhe koki järkyttävän yllätyksen, kun se vastaanotti postipaketin, jonka sisältä paljastui ihmisruumiin osia, kertoo BBC.

Aviomies avasi vaimolleen osoitetut kaksi pakettia, joista toisessa oli ihmisen maksa ja toisessa ihmisen päänosia.

- Hän alkoi avata toista pakettia, mutta lopetti heti kun huomasimme paketista pilkottavan korvan, nainen kertoi.

Ihmisruumiin osat olivat peräisin kiinalaisesta laboratoriosta, ja kuljetusfirma oli vahingossa toimittanut ne yhdysvaltalaisen laboratorion sijasta yksityiskotiin.

Yritys ei osannut selittää, kuinka sekaannus oli tapahtunut. Se epäilee, että myös muualla Yhdysvalloissa saattaa olla matkalla samanalaisia paketteja vääriin osoitteisiin.

Säilöttyjä ruumiinosia piti käyttää lääketieteellisiin tutkimuksiin.

(IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

  3. 3

    USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

  4. 4

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  5. 5

    Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun

  6. 6

    Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

  7. 7

    IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

  8. 8

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  9. 9

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  10. 10

    Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  3. 3

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  4. 4

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  5. 5

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  6. 6

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  8. 8

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  9. 9

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  10. 10

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

  3. 3

    USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

  4. 4

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  5. 5

    Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun

  6. Näytä lisää