Kullervo

Ulkomaat

Suomalaispotilaan piinaviikko "kauhuklinikalla"

Julkaistu:

Skandaalin kohteeksi joutuneella Santa Ritan klinikalla Italiassa oli suomalaispotilas, jota peloteltiin turhaan syöpäkasvaimella keuhkoissa.

24-vuotiaan naisen piina kesti viikon. Vasta koti-Suomessa selvisi, että "kasvain" olikin tavallinen keuhkokuume.

Milanolaisen Santa Ritan klinikan lääkäreitä syytetään turhien leikkausten tehtailusta suurempien tienestien hankkimiseksi. Poliisin mukaan yksityissairaalassa on kuollut viisi ihmistä, mutta italialaislehdet arvioivat luvun voivan kohota jopa 20:een.

Klinikalle joutunut suomalaisnainen oli kolme vuotta sitten interrail-matkalla Italiassa. Loma muuttui kuitenkin painajaiseksi, kun nainen sai hengenahdistusta ja kovia selkäkipuja kesken konsertin Milanossa. Ambulanssi vei hänet Santa Ritan klinikalle.

- Lääkäri tuli juttelemaan ja sanoi minulle, että nyt on kyseessä paha juttu: keuhkoissa näkyy tumma läntti, suomalaisnainen kertoi IS:lle puhelimitse. Hän ei halua nimeään julkisuuteen.

Jatkotutkimusten jälkeen naiselle esitettiin tyrmäävä diagnoosi: kyseessä oli keuhkokasvain.

- Olo oli aivan hirveä ja pelotti, nainen huokaisi muistellessaan koettelemuksiaan.

Santa Ritan lääkärit eivät olisi millään halunneet päästää suomalaista lähtemään. Heidän mukaansa "matkustaminen ei ollut viisasta".

- Kaikki oli tosi vaikeaa, mutta lopulta pääsin pois klinikalta. Lääkärit sanoivat, etteivät he voineet minua pakottaakaan jäämään.

Kotiseudulla Jyväskylässä olivat edessä uudet tutkimukset. Yllättäen suomalaislääkäri tyrmäsikin täysin Italiassa tehdyn diagnoosin: kyseessä oli aivan tavallinen keuhkokuume!

Klinikan entiset potilaat ovat kertoneet samantapaisia tarinoita poliisikuulusteluissa ja tiedotusvälineissä. Useissa tapauksissa potilaat on alistettu turhiin leikkauksiin, mikä oli ilmeisesti lähellä myös suomalaisnaisen kohdalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  4. 4

    Kirjapaljastus: Suomalaistytöt pääsivät Beatlesin kyytiin – Ringo Starr teki härskin ehdotuksen, josta oli kieltäydyttävä

  5. 5

    Raahen surmista vangittu teki töitä taksikuskina – varasti yrittäjän auton, ajeli 3000 kilometriä omiaan

  6. 6

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  7. 7

    Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

  8. 8

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  9. 9

    Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

  10. 10

    Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  6. 6

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  7. 7

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  9. 9

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  10. 10

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  4. 4

    Kirjapaljastus: Suomalaistytöt pääsivät Beatlesin kyytiin – Ringo Starr teki härskin ehdotuksen, josta oli kieltäydyttävä

  5. 5

    Raahen surmista vangittu teki töitä taksikuskina – varasti yrittäjän auton, ajeli 3000 kilometriä omiaan

  6. Näytä lisää