Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Tässä menee Britannian konservatiivijohtaja - päin punaista!

Julkaistu:

Britannian konservatiivijohtaja David Cameron lähti aamulla polkupyöräillen töihin Westminsteriin.

Puolen tunnin matka ei kuitenkaan sujunut täysin jouhevasti - perille saavuttuaan Cameron oli ehtinyt rikkoa liikennesääntöjä peräti neljästi.

Oppositiojohtajan kannoille liimautunut The Mirror -lehden toimittaja kuvasi Cameronin polkevan punaisia päin kahdesti, ajavan yksisuuntaista katua väärään suuntaan sekä ryhmittyvän oikealle kohdassa, jossa olisi pitänyt pysytellä vasemmalla.

Puolen tunnin mittainen pyöräretki sääntöjen rajamailla päätyi lehden verkkosivujen pääpolttoaineeksi.

- Olemme jo pitkään tienneet, ettei herra Cameron tiedä, mille polulle hänen pitäisi puoleensa johtaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei hän osaa kääntää edes polkupyöräänsä oikeaan suuntaan, lehti irvaili.

Cameron otti kohun tyynesti. Hän pyysi törttöilyään anteeksi ja kiitti toimittajaa tarkkaavaisuudesta.

- On hyvä tietää, että The Mirror kaitsee minua. Se pitää minut varpaillani, Cameron sanoi.

Polkupyöräilevä Cameron sai jokusen nettilukijan jopa puolelleen.

- Näyttää siltä, että perässä seuraava kameramies teki itse samat liikennerikkomukset, nimimerkki Gavin kirjoitti Sky Newsin verkkosivuilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  4. 4

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  5. 5

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  6. 6

    Henna Kalinainen kauhistelee julkkiskaunotarten häijyä sanasotaa – sivaltaa haukkujia: ”Rumaa sisintä ei korjaa mikään”

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

  10. 10

    Suora lähetys kello 14: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  7. 7

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  8. 8

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  9. 9

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  10. 10

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  4. 4

    Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

  5. 5

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  6. Näytä lisää