Ritva

Ulkomaat

Valikko

Ruotsin Strömstadissa odotetaan kauhulla ryyppääviä norjalaisia

Julkaistu:

Ruotsin länsirannikon pikkukaupungissa Strömstadissa odotettiin kiirastorstaita kauhulla: paikalle oli perinteiseen tapaan tulossa tuhansia norjalaisia juhlimaan railakkaasti.

Kaupunki oli kuin hälytystilassa: molemmat viinakaupat olivat kiinni, asukkaat linnoittautuneina kodeissaan ja poliiseja kaikkialla.

-Vuoden rauhattomin päivä, huokaili Henrik Rörberg Strömstadin poliisista jo ennakkoon.

Juhlinta on vuodesta toiseen noudattanut samaa kaavaa. Ensin riehutaan Strömstadissa ja sitten siirrytään Norjan puolelle Haldeniin, usein ruotsalaisten vahvistusten kera.

Haldenin poliisi on tuplannut kiirastorstaina mätkäistävät sakot järjestyshäiriöistä.

Humalassa tappelemisesta selviää normaalisti 8000 Norjan kruunulla, mutta nyt sakko on 16000 kruunua eli noin 1800 euroa. Naukkailu julkisella paikalla maksaa 4000 kruunua ja virtsaaminen 8000.

Raju juhlinta on saanut raja-alueen poliisit yhdistämään voimansa. Norjan poliisi saa jäljittää maanmiehiään Strömstadiin ja ruotsalaiset lainvartijat voivat toimia Haldenissa.

Ivar Prestbakken Haldenin poliisista sanoo, että viimevuotinen kokeilu oli siinä määrin onnistunutta että sitä jatketaan tälläkin kertaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  3. 3

    Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

  4. 4

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  5. 5

    Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

  6. 6

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  7. 7

    Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

  8. 8

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  9. 9

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  10. 10

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. 6

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  7. 7

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  8. 8

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  9. 9

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  10. 10

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  3. 3

    Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

  4. 4

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  5. 5

    Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

  6. Näytä lisää