Uuno

Ulkomaat

Valikko

Mainoshahmoja luultiin pommeiksi Bostonissa

Julkaistu:

Bostonin kaupunki Yhdysvaltain itärannikolla sai oikein kunnon sätkyn toissa päivänä, kun silloilta ja rakennusten seiniltä eri puolilla kaupunkia löytyi epäilyttävän näköisiä sähkölaitteita.

Laitteet olivat tummalle muovipohjalle rakennettuja tauluja, jotka muistuttivat isoja piirilevyjä. Tauluissa vilkkui ledvaloja, jotka muodostivat jonkinlaisen hahmon. Valojen voimanlähteenä oli paristoja.

Poliisin johtopäätös oli nopea: vimpaimet saattoivat olla jonkun harrastelijan omatekoisia pommeja!

Käynnistyi suurhälytys, jollaista ei ollut nähty Bostonissa sitten syyskuun 2001 terrori-iskujen.

Kaupungin pohjoispuolella sillankupeesta löytynyt "pommi" sai poliisin pysäyttämään läheisen junalinjan ja sulkemaan ohi kulkevan moottoritien. Alue eristettiin ja paikalle hälytettiin pomminpurkuryhmä, joka varotoimenpiteenä räjäytti laitteen.

Yhteensä liikkeelle lähti satapäin poliiseja ja pelastushenkilökuntaa: ambulansseja, FBI-agentteja, pommiryhmiä ja jopa USA:n rannikkovartiostoa.

Päivän päättyessä epäilyttäviä tauluja oli löytynyt peräti 38. Kaksi niistä roikkui sillasta ja yksi sijaitsi New England Medical Centerin läheisyydessä.

Pikkuhiljaa totuus alkoi kuitenkin paljastua. "Pommit" olivatkin vain harmittomia, vilkkuvia mainostauluja.

Mainoskampanjan oli lanseerannut Turner Broadcasting -televisioyhtiö. Vimpaimet mainostivat yhtiön lastenkanavan uutta piirrettyä, Aqua Teen Hunger Forcea.

Surrealistisen myöhäisillan sarjakuvan yksi hahmo on puhuvasta maitopurkista, ranskalaisannoksesta ja lihapullasta koostuva olio.

Viranomaisten huumorintaju ei kuitenkaan mainoskampanjaa sulattanut.

Poliisi pidätti eilen Peter Berdovskyn, 27, ja Sean Stevensin, 28, epäiltynä väärinkäsityksen aiheuttaneiden laitteiden asentamisesta ja sopimattomasta käytöksestä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  6. 6

    Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

  7. 7

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  8. 8

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  9. 9

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. 6

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  6. Näytä lisää