Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Britannian Brown tunnusti virheitään Sarkozy-tyyliin

Britannian pääministeri Gordon Brown otti keskiviikkona oppia Ranskan presidentistä Nicolas Sarkozysta ja myönsi tehneensä virheitä.

Brown yrittää pelastaa työväenpuolueen uhkaavalta tappiolta torstain paikallisvaaleissa.

Brownin mukaan hallitus teki kaksi virhettä kiistanalaisessa verouudistuksessaan. Hän sanoi BBC:n radiohaastattelussa, ettei vähätuloisia otettu tarpeeksi huomioon.

Hallitus unohti myös osan 60-64-vuotiaista, jotka eivät ole oikeutettuja eläkeläisten verohelpotuksiin.

Työväenpuolueen ennustetaan menettävän tuhansia paikkoja Englannissa ja Walesissa.

Veroremontin puutteet voivat vaikuttaa myös Lontoon pormestarinvaaleihin, joissa ennustetaan voittoa konservatiivien Boris Johnsonille.

Johnson on nälvinyt työväenpuolueen ehdokasta Ken Livingstonea muun muassa väsyneeksi ja vanhanaikaiseksi.

Livingstone lähetti äskettäin puolestaan miljoona postikorttia, joissa varoitettiin äänestämästä vitsiä.

Konservatiivit näyttävät vahvistaneen asemaansa eri puolilla maata. Viime viikolla julkaistussa kyselyssä puolueen etumatka oli noin 20 prosenttiyksikköä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  6. 6

    Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

  7. 7

    Elton John sairastui vakavasti kiertueella

  8. 8

    ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

  9. 9

    Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

  10. 10

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  8. 8

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  6. Näytä lisää