Kullervo

Ulkomaat

Barack Obama teki historiaa

Julkaistu:

Yhdysvallat aikoo rynnätä ilmastonsuojelun kärkimaiden joukkoon.

Presidentti Barack Obaman tiistaina ilmoittamat uudet, historialliset autojen päästö- ja kulutusrajat näyttävät maailmalle, että hän on tosissaan ympäristönsuojelutavoitteissaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun rajoitukset kattavat koko maan ja koskevat kaikkia myyntiin tulevia autoja.

Samalla ne lopettavat pitkän kiistan siitä, määrääkö liittovaltio vai yksittäinen osavaltio kulutusrajoista.

- Toimettomuus ei ole enää vaihtoehto, korosti Obama päästörajat julkistaessaan.

- Emme ole kymmeniin vuosiin tehneet mitään autojen kulutuksen tehostamiseksi, hän muistutti.

Tiukkoja ilmastonsuojelulakeja osavaltioonsa vaatinut Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger oli paikalla tiedotustilaisuudessa.

Kalifornia kannattaa Obaman esitystä.

Myös Yhdysvaltain autoteollisuuden edustajat sekä alan ammattiliitto ovat ainakin virallisesti esityksen takana.

Vaikeuksissa olevan alan mukaan valmistajat tietävät nyt, mitkä valtakunnalliset tavoitteet ovat ja toimivat niiden mukaisesti.

- General Motors ja autoteollisuus hyötyvät siitä, että niillä on yhtenäisyyttä ja varmuutta jotka ohjaavat tuotantoa, vakuutti GM:n pääjohtaja Fritz Henderson lausunnossaan.

Rajoituksista
selkeää hyötyä

Obaman esitys vauhdittaa selvästi presidentti George W. Bushin hallinnon aikanaan esittämää aikataulua.

Bushin hallintoa moitittiin tahallisesta viivyttelystä, sillä henkilöautojen kulutusraja on pysynyt samalla tasolla vuodesta 1985.

Obaman aikataulu vaatii kovempia rajoituksia ja vauhdikkaampaa aikataulua.

Obaman rajoitukset tulevat voimaan neljä vuotta Bushin kaavailuja aikaisemmin.

Alustavien laskelmien mukaan rajoitukset säästävät vuosina 2012-2016 noin 1,8 miljoonaa tynnyriä öljyä.

Tällä hetkellä määrä vastaa noin kolmen kuukauden öljynkulutusta Yhdysvalloissa.

Samoin on laskettu, että uudet rajat vastaavat 177 miljoonan auton poistumista liikenteestä.

Uusien vaatimusten on arvioitu nostavan ajoneuvojen hintaa noin tuhannen euron verran.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. 6

    Myös Lewis Hamilton liittyi Trumpin vastaiseen rintamaan – antoi tukensa yksinkertaisella viestillä

  7. 7

    Ei vasten reunoja: Näin kananmunat pitäisi oikeasti rikkoa

  8. 8

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  9. 9

    Nyt alkoi fillareiden tehovalvonta – Helsingin poliisilta luvassa sekä keppiä että porkkanaa

  10. 10

    Lehdet: Kaikuluotainkuvissa näkyi ”tunnistamaton esine” Gävlen satamassa – ulkomaisen sukellusveneen epäillään tunkeutuneen Ruotsin aluevesille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  7. 7

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  8. 8

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. Näytä lisää