Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Siepattu itävaltalaistyttö haluaa pysyä poissa julkisuudesta

Julkaistu:

Kahdeksan vuotta siepattuna ollut itävaltalainen Natascha Kampusch ei halua vielä kertoa yksityiskohtaisesti pitkästä vankeudestaan. Hän vetosi maanantaina psykiatrinsa välityksellä tiedotusvälineisiin, jotta nämä odottaisivat kunnes hän kykenee kertomaan elämäntarinansa.

Kymmenenvuotiaana siepattu ja viime viikolla 18-vuotiaana vapautunut Kampusch paljasti ainoastaan, että hän nautti päivittäin aamiaista sieppaajansa Wolfgang Priklopilin kanssa ja teki talossa normaaleja kotitöitä. 44-vuotias Priklopil teki itsemurhan pian Kampuschin paettua.

- Minun kannaltani hänen kuolemansa ei ollut välttämätöntä - minä tavallaan suren häntä, koska hän oli osa elämääni, Kampusch sanoi viestissään.

Hän ei omien sanojensa mukaan koe periaatteessa jääneensä mistään paitsi vankeutensa aikana vaan jopa säästyneensä joltain kielteisiltä asioilta, kuten tupakoinnin tai alkoholinkäytön aloittamiselta.

Kampusch kertoi paon onnistuneen keskiviikkona, kun sieppaaja oli mennyt toisaalle hän ollessa imuroimassa tämän autoa pihalla.

- Se oli minun tilaisuuteni, jätin yksinkertaisesti imurin vain päälle.

Natascha Kampusch vakuutti voivansa hyvin nykyisessä, salaisessa olinpaikassaan. Vanhempiinsa hän on toistaiseksi yhteydessä vain puhelimitse äitinsä päinvastaisista vetoomuksista huolimatta. Poliisin mukaan viranomaisten täytyy kunnioittaa täysi-ikäisen Kampuschin päätöstä. (STT-DPA-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

  4. 4

    Kovia lukuja! Valo ry:ltä peritään takaisin valtionavustuksia 1,75 miljoonaa

  5. 5

    Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Uhkeiden Playboy-kaksosten railakas illanvietto riistäytyi täysin käsistä – molemmat pidätettiin väkivaltaisen rähäkän seurauksena

  8. 8

    Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

  9. 9

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. 6

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  7. 7

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  8. 8

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  9. 9

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  10. 10

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  2. 2

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  3. 3

    Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

  4. 4

    Kovia lukuja! Valo ry:ltä peritään takaisin valtionavustuksia 1,75 miljoonaa

  5. 5

    Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

  6. Näytä lisää