Manu, Manne, Immo

Ulkomaat

Valikko

Slummien miljonäärin lapsitähdet taas slummeissa - katso kuvat

Slummista elokuvaan, elokuvasta juhlituksi tähdeksi. Ja sitten takaisin slummiin, käsittämättömän köyhyyden keskelle.

Kahdeksan Oscaria voittaneen Slummien miljonääri -elokuvan lapsitähdet Azharuddin Ismail ja Rubina Ali palasivat torstaina kotiinsa rättiväsyneinä ja ihmeissään kaikesta heidät ympäröineestä tohinasta.

Lapset asuvat Mumbain slummissa nimeltä Garib Nagar. Nimen voisi suomentaa vaikkapa "kurjaksi kortteliksi".

Kymmenvuotias Azharuddin nukkui ensimmäisen yönsä kotona rautatien vieressä tutussa paikassa: muovikatoksen alla, vahvassa virtsan ja lehmänlannan hajussa.

Kontrasti Hollywoodin kerman keskellä pidettyihin Oscar-juhliin ei olisi voinut olla suurempi.

- Olisi mukava saada kunnon koti, kertoi Azharuddinin äiti Shamim toimittajille Garib Nagarissa uutiskanava CNN:n mukaan.

- Olen rukoillut uutta kotia jo niin kauan. Asia on nyt Allahin käsissä, äiti sanoi.

Toivomus toteutuu pian.

- Koska nämä lapset ovat tehneet koko kansakunnan ylpeiksi, heille pitää hankkia ilmaiset talot, sanoi paikallisen asuntolautankunnan puheenjohtaja Amarjeet Singh Manhas BBC:lle.

- Osavaltion pääministeri on hyväksynyt asian.

Samanlainen kotiinpaluu odotti myös 9-vuotiasta Rubinaa. Isä Rafik Qureshi ja naapurit kantoivat tytön kultatuolissa takaisin kotikadulle.

- Amerikka oli niin fantastinen, sanoi Rubina.

- Minua jännitti niin olla lavalla Oscar-juhlissa. Kaikki itkivät, tyttö kertoi.

Elokuvan tuotantoyhtiö on ilmoittanut Azharuddinin ja Rubinan kouluun ja perustanut heille rahaston, jonka tuotoista he voivat nauttia 18-vuotiaiksi asti.

Täytettyään 18 he saavat vielä "tuntuvan" summan rahaa, sillä edellytyksellä, että he saattavat koulunsa loppuun.

Lapsille on jo maksettu palkkioita varsinaisista filmaustöistä. Brittilehti Telegraphin mukaan Azharuddin sai vajaat 2 000 euroa ja Rubina noin 550 euroa.

- Toivottavasti nämä lapset saavat paremman elämän tämän jälkeen, sanoi eräs naapuri CNN:lle.

- He ovat päässeet jo niin pitkälle nuoressa iässä. He ansaitsevat parempaa.

Kolme faktaa

1. Danny Boylen ohjaaman Slummien miljonääri -elokuvan tuotantobudjetti oli noin 12 miljoonaa euroa. Elokuvan kassatulot ovat jo noin 80 miljoonaa euroa.

2. Näyttelijöistä ainoastaan lapsitähdet Azharuddin Ismail ja Rubina Ali ovat eläneet koko lapsuutensa oikeassa slummissa.

3. Arviolta jopa puolet Mumbain 12 asukkaasta elää hökkelikylissä. Esimerkiksi Dharavin slummissa noin 18 000 ihmistä on ahtautunut puolen hehtaarin alueelle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

  4. 4

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  5. 5

    The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

  6. 6

    Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

  7. 7

    Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

  8. 8

    Yökerhossa ammuttu Ohiossa – ainakin yksi kuollut ja 14 loukkaantunut

  9. 9

    Yle: Sauli Niinistön pöntön sisällys yllätti asiantuntijat

  10. 10

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  4. 4

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  7. 7

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  8. 8

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  9. 9

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

  4. 4

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  5. 5

    The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

  6. Näytä lisää