Teijo

Ulkomaat

Valikko

Aborttilääkärin murhaaja tunnusti

Kansasilaisen aborttilääkärin George Tillerin viime toukokuussa surmannut Scott Roeder on tunnustanut ampuneensa lääkärin, mutta pitää itseään syyttömänä murhaan. Roeder väittää surmanneensa aborttilääkärin suojellakseen syntymättömiä lapsia.

- Turvauduin tähän toimintatapaan, koska syntymättömien lasten henget olivat vaarassa. Haluan, että huomio kohdistuu syntymättömiin lapsiin ja tarpeeseen puolustaa heitä, tekoaan täysin katumaton Roeder selitti uutistoimisto AP:lle antamassaan puhelinhaastattelussa.

- En kadu lainkaan tekoani, sillä minulle on kerrottu, että ainakin neljä naista on tuon jälkeen muuttanut mielensä ja haluaa nyt synnyttää lapsensa. Jos yksikin nainen on muuttanut mielensä, tämä on ollut sen arvoista, Roeder selitti.

Roeder surmasi tohtori Tillerin 31. toukokuuta Wichitassa lääkärin kirkon aulassa. Roeder uhkasi kahta kirkonpalvelijaa, jotka yrittivät estää hyökkäyksen. Roeder joutuu tammikuussa oikeuteen syytettynä murhasta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.

Tohtori Tillerin perheen asianajaja Lee Thompson ja aborttioikeuksia puolustavat ryhmät ovat julistaneet Roederin terroristiksi, joka käytti väkivaltaa edistääkseen poliittisia päämääriään.

- Juuri tämä vailla katumusta harjoitettava kotimainen terrorismi ja sen rahoittajat täytyy pysäyttää tai tulemme näkemään lisää väkivaltaa klinikoilla ja ihmisiä tapetaan, totesi Kansallisen naisjärjestön puheenjohtaja Terry O'Neill lausunnossaan.

- Roederin lausunnot eivät heijasta useimpien abortinvastustajien tuntemuksia. Elämän puolustajien lähtökohtana on elämän, kaiken elämän, suojelu sen siittämisestä lähtien luonnolliseen kuolemaan asti, abortteja vastustavan Operation Rescue -järjestön puheenjohtaja Troy Newman kiirehti tähdentämään.

Roeder antoi haastattelunsa samana päivänä kun 21 tiukan linjan abortinvastustajaa julkistivat kannanoton, jossa todetaan, että kaikki voimankäyttö syntymättömien lasten puolustamiseksi on oikeutettua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

  7. 7

    Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

  8. 8

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  9. 9

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  10. 10

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. Näytä lisää